Missä tapahtuu: Esperi Hoivakoti Sigrid, Siuntio
12
marraskuu
2020
Ulkoilua raikkaassa syysilmassa

Ihanaa, että on ollut monia päiviä kun ollaan päästy vielä nauttimaan syksyn lämmöstä.
Ulkona on asteita ollut pitkälti lähemmäs kymmentä joten aina kun sateet on rauhoittuneet on meidän väki
lähtenyt ulkoilemaan.
Hieman ollaan jo laiteltu pihoja tulevaa talvea varten.
On laitettu istutettu kukkia, haravoitu ja hieman jo jouluvalojakin on ilmestynyt pihapiiriin.
Paljon on ollut mietinnässä tuleva talvi. Saadaanko tänä talvena ollenkaan lunta?
Asukkaat ovat intoutuneet kertomaan omista lapsuuden talvistaan.
Ennen lumi peitti maan jo hyvissä ajoissa ja lumikinokset ulettuivat polviin. Pakkasta oli pitkälti yli -20c ja tupaa lämmitettiin aamusta iltaan puilla. Asukkaiden mielide oli selkeästi se, että kyllä talveen kuuluu lumi, paukku pakkaset ja hiihtäminen.
Syksyn lämpimät ja kauniit ilmat ovat kuitenkin ollut mieluisia.
Sigridin asukkaat ovat kovia touhuamaan joten kaiken näköinen hääräily ulkona on virkistänyt mieltä ja samassa luonnon ilma virkistää mieltä.
Osa asukkaista onkin halunnut vain päästä ulos istuskelemaan ja nauttimaan.
Ulkoilu on tärkeä osa meidän jokaisen elämää joten on myös tärkeää, että kaikille taattaisiin ulkoiluun mieluinen tapa.
Nyt talviaikaan siirryttäessä kun päivät ovat lyhyemmät ja pimeys tulee aikaisin kannattaa ottaa kaikki ilo irti kauniista, aurinkoisista ja lämpimistä ilmoista.