Esperi Hoivakoti Suvanto, Ylivieska
UlkoilunIlo

12.9.2023
Omaistenpäivä ❤
Vietimme omaistenpäivää 12.9.2023 ulkoillen, visaillen sekä makkaralla ja letuilla herkutellen, joita Eräjorma meille tarjoili. 🌞🍂

11.8.2023
Herkutellaan herneitä
Tänään maisteltiin omalla pihalla kasvatettuja herneitä.
Suvannon puutarhassa on kasvatettu myös mansikoita, mustaherukoita, tomaatteja, persiljaa, salaattia ja perunaa. 🍓🍅🥬
Lisäksi pihalle on istutettu oma luumu- ja kirsikkapuut.
Suvannon puutarhassa on kasvatettu myös mansikoita, mustaherukoita, tomaatteja, persiljaa, salaattia ja perunaa. 🍓🍅🥬
Lisäksi pihalle on istutettu oma luumu- ja kirsikkapuut.

6.3.2023
Esperi Hoivakoti Suvannon väki nauttii raikkaasta ulkoilmasta ja kevätauringosta! ☀️
Nautitaan auringosta niin että tuntuu ihan sydämessä asti! 🌞
26.10.2022
Aasit ja alpakat vierailivat jälleen Suvannossa
Onnentähden aasit ja alpakat kävivät tuttuun tapaan vierailulla Hoivakoti Suvannossa. 🧡

21.9.2022
Ulkoilua aurinkoisessa syysilmassa 🍁☀️
Tänään ulkoitiin aurinkoisessa syysilmassa, sekä istutettiin uusia istutuksia. ☀️🍁🍂

11.8.2022
Takapihan marjasatoa maistelemassa 🍒🌿
Suvannon takapihalla asukkaat ovat päässeet maistelemaan herkullisia marjoja yhdessä hoitajien kanssa.

6.7.2022
Eino Leinon päivä
Eino Leino oli tunnettu suomalainen runoilija, näytelmäkirjailija, lehtimies ja kriitikko.
Tänään luemme Eino Leinon runoja, sekä käymme keskustelua kirjallisuudesta. 😊
Minä avaan syömeni selälleen
ja annan päivän paistaa,
minä tahdon kylpeä joka veen
ja joka marjan maistaa.
Eino Leino
Tänään luemme Eino Leinon runoja, sekä käymme keskustelua kirjallisuudesta. 😊
Minä avaan syömeni selälleen
ja annan päivän paistaa,
minä tahdon kylpeä joka veen
ja joka marjan maistaa.
Eino Leino

24.6.2022
Suvannon Juhannus 2022 🥰🌿
Hoivakoti Suvannossa Juhannuksen vietto aloitettiin 24.6.2022 juhannusaattona. 🧡
Juhannuksen ohjelmaa ja tarjottavaa oli tietysti mietitty ja suunniteltu yhdessä jo etukäteen.
Juhannuksen ohjelmaa ja tarjottavaa oli tietysti mietitty ja suunniteltu yhdessä jo etukäteen.

14.6.2022
Riksapyörällä kyytiä Suvannon asukkaille 🚲
Tänään Suvannon asukkaat saivat vanhusneuvoston hankkimalla riksapyörällä kyytiä. 🥰

11.6.2022
Virkistäviä hetkiä ystävän kanssa 🥰
Näin kesälläkin on ihana viettää aikaa ystävän kanssa. Ystävältä tarttuva hymy, sekä nauru tekee hyvää jokaiselle. ❤️

5.6.2022
Tänään lounas maistui ulkona 🥘
Suvannon asukkaat nauttivat tänään lounasta ulkona kauniissa kesäilmassa. 😊

3.4.2022
Aurinkoinen ulkoilusää
Aurinkoinen ulkoilusää, saa aurinkoiset tytötkin hymyilemään. 😍
Aurinkoinen ulkoilusää, alkaa kevät aurinko mukavasti jo lämmittää. ☀️
Aurinkoinen ulkoilusää, linnutkin kauniisti visertää kun kesää kohti mennään. 😊🐦
Aurinkoinen ulkoilusää, alkaa kevät aurinko mukavasti jo lämmittää. ☀️
Aurinkoinen ulkoilusää, linnutkin kauniisti visertää kun kesää kohti mennään. 😊🐦

31.3.2022
Ulkoilun iloa! 😊❄
Tänään on taas ihana sää ulkoilla ja hymyillä! 🤗❄
Toivotaan, että hyviä ulkoilukelejä riittää vielä pitkään. 😏👍🏻
Hymyä meillä Suvannossa riittää kyllä aina, vuoden jokaisena päivänä! 😊❤️
Toivotaan, että hyviä ulkoilukelejä riittää vielä pitkään. 😏👍🏻
Hymyä meillä Suvannossa riittää kyllä aina, vuoden jokaisena päivänä! 😊❤️

18.1.2022
Pakkasenpuremat ulkoilemassa 😊❄
Tänään on hyvä sää ulkoilla pikku pakkasessa. 😊
Talon asukas Pauli ja hoitaja Petri kävivät haukkaamassa raitista ulkoilmaa, samalla he saivat terveen punan poskille pikku pakkasessa. 🌝❄🌡
Talon asukas Pauli ja hoitaja Petri kävivät haukkaamassa raitista ulkoilmaa, samalla he saivat terveen punan poskille pikku pakkasessa. 🌝❄🌡

11.1.2022
Muistaminen ja ulkoilu ilahduttaa ja lämmittää mieltä 😇❤️
Suvannon asukas sai vapaaehtoiselta ulkoilukaveriltaan kirjekuoren kävelylenkin päätteeksi.
Kirjekuoren sisältä paljastui kortti joka silminnähden ilahdutti asukasta. 📧
Voi miten suuren ilon, hymyn ja punan vapaaehtoinen asukkaan poskille ja kasvoille saikaan aikaan, niin ulkoilun kuin kortinkin myötä. 😊
Iso kiitos vapaaehtoisille, olette erittäin tärkeällä asialla! 🤗❤️

Katso lisää