Esperi Hoivakoti Tervarinne, Kemi

Hauskaa vappua
1.5.2022

Vappu 2022

Vuoden 2022 Vappu vietettiin perinteisesti koleassa säässä koko maassa. Onneksi saimme asukkaiden kanssa juhlia sisätiloissa.
Vietimme vappua syömällä perinteisiä vappuherkkuja, laulamalla vappulauluja ja muistelemalla menneitä vappua.
Järjestimme asukkaille vappu aiheisen tietovisan ja teimme yhdessä vapun sanasokkeloa.
Kuva
23.4.2022

Pizzaa!

Tänään teimme asukkaamme Kaarinan toiveesta pizzaa iltapalalle. Nam!🍕

Ohessa kuvia pizzan teosta, lopputuloksesta sekä asukkaastamme Pekasta joka toimi meidän koemaistajana :)
kuva
21.4.2022

Iltapalan tekoa

Kevät ja auringonpaiste antavat minulle aina saman energisen elämänvoiman tunteen.
Keväinen tuuli tuntuu hyvältä eikä ollenkaan aiheuta vilunväreitä.
Ilma on puhtaan raikas ja multa tuoksuu hyvälle.
Olen kiitollinen, että saan olla kokemassa kaiken tämän terveenä ja elinvoimaisena.
En aio pitää itsestäänselvyytenä sitä, että voin tehdä puutarhatöitä,
nähdä kaiken kauniin ja kuulla lintujen laulun.
Ajatella, miten paljon elämässä voi olla
hienoja ja oikeastaan todella ihmeellisiä asioita.
kuva
12.4.2022

Suklaamuffinsseja

Kasvan suureksi leipuriksi,
tahdon herkkuhöttöjä paistaa.
Piparkakkuja nakertaa
ja pullataikinaa maistaa.
Asuisin hattarapilven päällä
ja piparminttupolkaksi
pistäisin sadesäällä.
kuva
4.4.2022

Hartaus & ehtoollinen

Ystävän käsi on niin lämmin,
mikään ei kosketa lempeämmin,
ystävän kättä korvaa ei kukaan,
kuljen vasta- tai myötä sukaan.

Ystävän kättä kaipaan silloin
kun yksinään istun pimein illoin,
hädässä tunnen ystävän vasta,
kättään kiellä ei auttamasta.

Ystävän käsi vielä on työssä,
auttaen, rukoillen, valvoen yössä,
ystävän käsi siunaten antaa,
ystävän huolia omanaan kantaa.
Ystävän käsi, silloinko vasta
huomaat, kun lakkaa puristamasta
kätensä vielä auttava aina
kiittäen nytkin käteesi paina.

-Toivo Hyyryläinen, ”Ystävän käsi” 1995.
kuva
27.3.2022

Iltapalan valmistusta

Hys, hetki hiljaa.
Katsokaamme luonnon viljaa.
Lieden päällä paistuvaista,
lasten suussa maistuvaista.
Ruokaa joka ihmeen näyttää,
meidän lasten masut täyttää.
Hyvää ruokahalua!
Kuva
8.2.2022

Kynsien laittoa

Se on sitä sisäistä kauneutta
Se mitä sinussa on
Ja jota kukaan ei näe
Vaan sen huomaa

Sisäinen kauneus on kaikkea kauniimpaa
Se saa auringon nousemaan
Ja laskemaan
Se on sinussa,
On aina ollut ja tulee olemaan
Siis avaa siipesi ja lennä
Maailmaan avaraan
Kuva
7.2.2022

Hemmottelupäivä

Aamun kirkkaus on niinkuin laulu.
Itse taivas lepää järvessä.
Liikkumatta, autuaina pilvet
uneksivat ilman äärillä.
Kaislat välkkyy kastepisaroista,
metsä hymyy läpi kyynelten.
Kaukaa, helisten ja värähdellen
rastaan huilu jumalallinen.

- Saima Harmaja 10.6.1931
Katso lisää