Esperi Hoivakoti Tiilipuisto, Salo

jumppa
12.2.2023

Kevättä rinnassa vaikka lunta sateleekin

Tiilipuiston väki alkaa herätä kevääseen. Päivät vaihtelevat, välillä ihmetellään yön aikana tullutta lunta, ja välillä haistellaan jo niin kevääntuntuista ilmaa. Aurinkokin on meille jo näyttäytynyt ja ahkerimmat ikkunanpesijät ovatkin tästä hieman kauhuissaan, jokainen tietää miltä näyttää ikkunat talven jäljiltä kun ensimmäiset auringonsäteet niihin osuvat. Kevät tuo usein tullessaan myös liikunnan ilon. Jo perinteeksikin muodostunut jumppa houkutti tänäänkin asukkaita liikkumaan hyvän musiikin tahdissa.
linnunpönttöjä
2.5.2020

Miesten kevätpuuhat

Kevät tuo tullessaan paljon erilaista puuhaa. Naiset innostuvat istutuspuuhista mutta miestenkin sormet syyhyävät päästä tekemään jotain jossa näkyy oma kädenjälki. Mikäs siis sen mukavampaa kuin nikkarointihommat. Tiilipuiston miehet pääsivätkin rakentamaan linnunpönttöjä. Nyt sitten jännittämään että koska saadaan ensimmäiset höyhenasukkaat.
jumppahetki
29.4.2020

Pidetään yllä keväistä mieltä

Maailmalla olevasta tilanteesta huolimatta kevät tulee ja virkistää mieliä. Kevääseen kuuluu erilaisia puuhia, kuten istutukset. Joihinkin saattaa myös iskeä kuntoilukärpänen. Tiilipuistossa haluamme tukea asukkaita oli kyseessä sitten kuntoilukärpänen tai vaikka viherpeukalon puraisu.
Pääsiäiskoristelua
13.4.2020

Pääsiäisen värit ja tunnelmat

Tiilipuistoon on saapunut pääsiäinen. Tunnelman luomiseksi on ahertanut niin asukkaat kuin hoitajatkin. Ja jos oikein tarkkaan katsoo saattaa meidän ikkunoista bongata nallenkin, sopusoinnussa täällä elelevät niin pääsiäisnoidat kuin nalletkin.