Missä tapahtuu: Esperi Hoivakoti Tiilipuisto, Salo

17

heinäkuu

2020

Mansikkakakkua

Kesän maukkain juttu, se taitaa olla tuore mansikkakakku...
Mansikkakakkua

🍓Kodissa on juhlittu asukkaiden syntymäpäiviä, silloin on maistunut mansikkakakku...

Hoitajat ovat tulleet lomilta ja lähteneet lomille, silloin on maistunut mansikkakakku...

Taitaa olla kesän juttu, se maistuva mansikkakakku 🍓

Aurinkoista viikonloppua 🌞

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoivakoti Tiilipuisto, Salo

jumppa
12.2.2023

Kevättä rinnassa vaikka lunta sateleekin

Tiilipuiston väki alkaa herätä kevääseen. Päivät vaihtelevat, välillä ihmetellään yön aikana tullutta lunta, ja välillä haistellaan jo niin kevääntuntuista ilmaa. Aurinkokin on meille jo näyttäytynyt ja ahkerimmat ikkunanpesijät ovatkin tästä hieman kauhuissaan, jokainen tietää miltä näyttää ikkunat talven jäljiltä kun ensimmäiset auringonsäteet niihin osuvat. Kevät tuo usein tullessaan myös liikunnan ilon. Jo perinteeksikin muodostunut jumppa houkutti tänäänkin asukkaita liikkumaan hyvän musiikin tahdissa.
.
11.5.2022

Paloturvallisuuskoulutus

Turvallisuus ennen kaikkea. Meillä Tiilipuistossa oli tänään iltapäivällä koulutusta. Ensin saimme kuulla teoriaa, sitten teimme turvakävelyn kouluttajan johdolla ja lopuksi pääsimme pihalle sammuttamaan ihan oikeita liekkejä. On ensiarvoisen tärkeää, että jokainen osaa toimia hädän hetkellä.
.
27.4.2022

Duo Maarit ja Timo

Meillä Tiilipuistossa alkoi viikko mukavasti kun Duo Maarit ja Timo kävivät esiintymässä meille. Saimme kuulla kaunista laulua ja taitavaa soittoa.