Missä tapahtuu: Esperi Hoitokoti Villa Niemi, Nokia

9

elokuu

2020

Kirjojen ystävien päivä

Eräs kirjojen ystävä asuu meillä Pihlajakodissa. Saimme haastatella häntä!

 

Eräs kirjojen ystävä asuu Pihlajakodissa. Tässä hänen tarinaansa:

Olen nainen ja syntynyt Jyväskylässä. Olen asunut myös Savonlinnassa ja Tampereella. Perheeseeni kuuluu myös 2 siskoa vanhempieni lisäksi. Olen toiminut erilaisissa työtehtävissä esimerkiksi rakennuksella.

Itselleni rakas muisto on hiihtoretket isäni kanssa. Sisarukset ovat myös tärkeitä.

Kertoisitko mikä erityisesti on ollut mieleesi Esperin hoivakodissa asuessa?

Olen saanut hyviä ystäviä täältä. Aika hyvät ruuat on ja kaikki hoitajat ovat kivoja. Minua jännitti muuttaa tänne, koska oli pitkään edellisessä paikassa ja mietin millaisia ihmisiä täällä on. Pidän eniten nätistä maisemasta täällä.

Täällä on kivaa ja tuntuu turvalliselta.

Mikä kodin viikko-ohjelmassa on parasta?

Viikko-ohjelmassa on parasta yhteisökokous ja sunnuntain Bingo. Voisi olla vielä monipuolisempaa viikko-ohjelmaa. Tampereen Metso- kirjastoon toivon kirjastokäyntiä.

Mitä kaikkea teet yleensä päivän aikana ja kenen kanssa?

Keittelen kahvia ja juon toisen asukkaan kanssa. Katsotaan porukalla televisiota, käyn lenkillä kaksi kertaa päivässä. Pidän ulkoilusta ja erityisesti lenkkeilystä rantareitillä.

Olen lapsesta saakka lukenut kirjoja; pääsee ajatukset muualle ja lukeminen virkistää mieltä.

Kuka on lempikirjailijasi?

Nora Roberts. Tykkään myös romanttisista lääkäriromaaneista.

 

 

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoitokoti Villa Niemi, Nokia