Missä tapahtuu: Esperi Hoivakoti Virkku, Liminka

2

kesäkuu

2020

Kesäterveisiä

Hoivakoti Virkussa on käännytty hyvillä mielin kesäkuun puolelle. Koivussa on jo komeasti lehti, suvi on kauneimmillaan. Päiväkoti Touhula Merimaston lapset kävivät taas ilahduttamassa meitä, koronarajoitusten puitteissa.
Päiväkodin lapset ihastuttamassa asukkaitamme

Takapihamme rajautuvat toisiinsa aidalla, sen takana lapset lauloivat ja leikkivät niin että asukkaamme pääsivät tätä sallitun turvavälin päästä seuraamaan. Lasten läsnäolo tuo aina hymyn huulille.

Myös omaisten vierailuja on toteutettu jo jonkinaikaa ulkoilutapaamisina kuitenkin tietyin rajoittein. Nämä tapaamiset ovat olleet niin asukkaille kuin hoitajillekin tärkeitä hetkiä. Niistä saa toivoa, että poikkeustila olisi pian ohi ja päästäisiin palaamaan normaaliin arkeen ja myös koskettamaan taas toisiamme.

Kaikesta huolimatta aiomme nauttia kesästä täysin rinnoin! :-)

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoivakoti Virkku, Liminka

pääsiäistä
24.3.2024

Palmu- Sunnuntai

Pääsiäinen alkaa Palmu sunnuntaista.
Olemme tehneet pääsiäis- askarteluja, ja istutettu narsesseja kevään kunniaksi.
Maaliskuu
8.3.2024

Makea Maaliskuu

Juhlistimme Virkussa naistenpäivää makeilla sydän donitseilla!
Alku vuosi
17.2.2024

Alku vuoden kuulumisia

Alku vuoteen on mahtunut monenlaista tekemistä.
Saimme mm. nauttia kuoron esiintymisestä.
joulu
6.1.2024

Virkun jouluaatto

Talvisina pakkaspäivinä on mukava palata muistelemaan yhdessä juhlittua joulua.

"Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä
Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä!"
puurojuhla
18.12.2023

Puurojuhla tunnelmia

Saimme puurojuhlassa nauttia elävästä musiikista, niin asukkaiden ja kuin omaisten kanssa.

"Joulu on taas, kulkuset soi
Jossakin äiti, lastaan seimeen kapaloi.
Tulkoon juhla todellinen, tulkoon jeesus
Herraksi sen
Tulkoon rakkaus, ihmisrintaan
Silloin joulu luonamme on."
Joulu
12.12.2023

Jouluisia terveisiä Virkusta!

"Mitä kertoi mulle tonttu?
Pipari tuo joulun.
Kynttilä tuo joulun.
Himmeli tuo joulun.
Mitä muuta kertoi tonttu?
Antoi ajatuksen uuden,
kertoi joulun salaisuuden.
Rakkaus tuo joulun.
Näin kertoi tonttu."