Missä tapahtuu: Esperi Palvelukoti Kivipuisto, Järvenpää

28

joulukuu

2018

Kivipuiston Joulu

Kivipuistossa vietettiin joulua aikaisemmista jouluista hiukan poikkeavasti. Päivän aikatauluja oli muokattu niin, että asukkailla olisi mahdollisimman kiireetön ja lämminhenkinen joulu.

Asukkailla oli aamulla mahdollisuus nukkua tavallista pidempään sillä joulupuuro höysteineen tarjoiltiin vasta klo.10. Puuron jälkeen asukkailla oli mahdollista osallistua aattohartauteen talon tunnelmallisessa kappelissa.

Joululounaasta nautittiin iltapäivällä ja sen jälkeen saapuikin jo joulupukki tapaamaan asukkaita. Lahjoja oli kuusten alle kertynyt melkoinen kasa, eli kilttejä ollaan meilläkin oltu menneenä vuonna.

Kilteille asukkaille

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Palvelukoti Kivipuisto, Järvenpää

peli, musavisa, kaikki yhdessä
5.3.2024

Kaikki yhdessä, peli ja musavisa

Isossa salissa meillä oli mukava iltapäivä. Erilaisia lautapeleistä sai valita omansa ja musavisaa pidettiin kaikille. Joukossamme on oikeita tietäjiä ja uudetkin pelit tulivat tutuksi.
Päivittäinen ulkoilu tehty.
4.3.2024

Talven touhuja

Helmikuussa ulkoiltiin raikkaassa ilmassa, sekä ihasteltiin lumisia maisemia ja yhteisiä tiloja keväisillä väreillä.
Papiljotit, kaunistuminen
21.2.2024

Kaunistautuminen

Aina on ihanaa kaunistautua niin naisille kuin miehillekin. Paljon on eri tapoja.
Kuntoilu
21.2.2024

Kuntoilu

Kuntoilu on tärkeää jokaiselle. Mikä sen ihanampaa kuin viikoittainen kuntoilu tutussa seurassa.
askartelu
21.2.2024

Iloista askartelua

Askartelimme iloisessa seurassa iloisia ystävänpäivänkortteja.
Leivonta
21.2.2024

Leivontaa

Jokainen meistä on leiponut. Leivomme usein asukkaiden toiveleipomuksia.