Esperi Hoivakoti Lintumäki, Hämeenlinna
Herkuttelua

2.11.2023
Talven tunnelmaa
Lumi on vihdoin saapunut tänne meidänkin iloksi ja yllättävän hyvin pysynyt vielä maassakin! Ollaan jo pikkuhiljaa alettu valmistautua jouluun ja ehditty puuhailla kaikenlaista:)

14.8.2023
Leivontaa ja herkuttelua!
Viimeviikkoina ollaan hyödynnetty oman pihan antimia, eli meidän viinimarjapensaita! Seuraavaksi odotellaankin sitten omenoiden kypsymistä ja keksitään taas lisää herkuteltavaa niistä:)

27.11.2022
1. Adventti.
Hyvää ensimmäistä adventtia meiltä Lintumäestä! Tänään aamumme alkoi jumalanpalveluksen katsomisella, samalla lauleskeltiin jouluisia virsiä:)

14.11.2022
Ihanaa isänpäivää!
Eilen vietimme isänpäivää, päiväkahveilla nautimmekin herkullista isänpäiväkakkua.

25.10.2022
Jäätelöpäivä!
Meillä oli tänään kunnon herkuttelupäivä! Isot kiitokset siitä kuuluu Cafe & Rent Mahlia:lle, jotka antoivat meille muutaman paketin herkullista jäätelöä:)

1.9.2022
Leivontatuokio
Muutama päivä sitten tuli ideaksi tehdä omenapiirakkaa päiväkahville herkuksi. Oman pihan puusta löytyi paljo hyviä omenoita, joita yhdessä asukkaiden kanssa kerättiin.

15.6.2022
Kesäpäivän herkuttelua
Tänään nautimme kesäisestä säästä ulkona ja päiväkahvit kakun kera terassilla:)

27.6.2021
Keskikesän tunnelmia
Avaan kesään ikkunan,
siihen kukkakimpun asetan.
Lasillisen helmeilevän kohotan,
Sulle hyvää Juhannusta toivotan!
-Birgit Ahokas
siihen kukkakimpun asetan.
Lasillisen helmeilevän kohotan,
Sulle hyvää Juhannusta toivotan!
-Birgit Ahokas

2.6.2021
Alkukesän puuhailuja:)
Kesä tullut meillekin, puuhailtu kaikenlaista viikon aikana.

22.2.2021
Pullan leivontaa..
Tuoreen pullan tuoksuja sunnuntai päivään.
Hoitajat avusti leivonnassa, löytyi innokkaita pullan pyörittelijöitä.
Hoitajat avusti leivonnassa, löytyi innokkaita pullan pyörittelijöitä.