Missä tapahtuu: Esperi Hoivakoti Saarni, Lammi

22

tammikuu

2023

Tammikuu on pakkaskuu-vai onko se aina sittenkään niin

Tammikuu on pitkällä ja paljon olemme ehtineet tehdä tänäkin vuonna jo. On herkuteltu asukaskokouksen toiveiden mukaisesti pizzaa ja laulettu paljon. Lettukestejä emme kuitenkaan vielä ole järjestäneet. Sen aika lienee vasta sitten, kun aurinko hellii lämmöllä ja terassilla taas tarkenee.
Koriste päiväsalissa

Asukaskokouksen toiveiden mukaisesti pizzaperjantai oli hetki sitten täällä Saarnissa. Jo päivällä pizzan tuoksu alkoi kutitella nenissä ja totta kai pizza maistui taivaalliselle iltapalalla. Keittiötyöntekijämme lupasi taas jossain vaiheessa pizzaa leipoa iloksemme. 

Vaikka aurinko on välillä pilkistellyt ja lämpöasteet sulatelleet lumia pihalta, on silti vielä tammikuu. Tammikuun tuntua on pikku pakkaset ja hentoinen lumikerros tuonut iloksemme. Terassille ei siis vielä kenenkään tee mieli ja näin ollen lettukestit odottavat myöhäisempää ajankohtaa. Lettukestejä toivottiin pizzaherkuttelun lisäksi asukaskokouksessa. Sitä ennen jatkamme asukkaiden mielipuuhaa eli laulamista. Myös musiikin kuuntelu on kivaa yhteistä puuhaa. Tänään sunnuntaina istuimmekin pitkään laulaen, pianolla musiikkia soittaen sekä musiikkia muuten kuunnellen. 

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoivakoti Saarni, Lammi

Niemisjärvi
16.10.2023

Saarnikodin syksyn aloittelua

Edellisestä kuulumisten päivittämisestä onki vierähtänyt luvattoman pitkä aika. Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. Syksy on pitänyt sisällään kaikkea mukavaa hommaa.
Luonnonkukkia
4.7.2023

Kesäisiä kukkasia

Ojanpientareet, pihat ja pellot kukkivat täällä maalla ihanasti!
On mukava ihastella sadepäivänä sisätiloissa luonnonkukka asetelmien kauneutta.