Missä tapahtuu: Esperi Hoivakoti Hopeapaju, Helsinki
3
elokuu
2020
Asukashaastattelu Eila
Moikkaa kaikille lukijoille olen Eila, muutin Helsinkiin 18 vuotiaana Mikkelistä.
Elämässä tein lastenhoitaja ja johtotyötä sekä olen suorittanut yliopistoon tutkinto, koko elämäni tein työtä Helsingissä ja kävin iltakoulun.
Perhe tarina aika yleinen, mieheni nukkui pois 10v sitten pois Parkinsonin taudista, sairaakseen aikana olen hoitanut miehen yksin omassa kodissa, mies ei halunnut muuta kotoa mihinkään hoitopaikkaan. Ammattina mies oli valtion palveluksessa.
Ei omia lapsia ole, koska menin 41 vuotiaana naimisin eikä enää ollut aika tehdä lapsia, myöskin pelko saada pahoja sairauksia synnytykseen jälkeen olivat suuri vaikutus.
Elämässä arvostan rehellisuuden, hyvät käytöstavat ja ystävällisyys.
Esperille muutamineen ja omaan huoneen sisustus omilla huonekaluilla oli mielenkiinnosta.
Ruoka on kevyttä, hyvä, makuista ja suuret annokset.
Henkilökunta on ystävällinen ja hauska, hoitajat ovat aina mukana ympärivuorokautta, yöllä on hiljaista ja nukun sikeästi.
Esperin muuttaminen oli alussa jännittävä ja epäselvä homma, muuton jälkeen tuntu kodissa oloista ja turvallista.
Paras viikko ohjelma on keskustelu henkilökunnan kanssa elämästä ja ulkoilu hetket.
Viikkoon ohjelma on tarpeeksi monipuolista ja jokaiselle löytyy erilaista toiminta.
Päivän aikana yleensä seurustelen muiden asukkaiden kanssa ja katson tv:ttä yksin omassa huoneessa tai yleisissä tiloissa asukkaiden kanssa. Vietän puolet päivät omassa huoneessa ja puolet yleisissä tiloissa. Elämä hoivakodissa on hyvin turvallista.
Nuoremille lukijoille haluan kerto, että tärkeintä elämässä on hyvä koulutus ja tarpeeksi iso eläke. Lause mikä jäänyt mieleen vuosien takaa on: OI ELÄMÄ MITÄ OLETKAAN OLET KUKKIA JA KYYNELEITÄ. Pitkän elämän salaisuus on itsestä huolehtiminen, kun elämästä on kertynyt kilometrejä ajatelleen, että olen yrittänyt elätä säilyttämällä toimintakykyä ja terveyttä hyvällä tasolla. Olen oivaltanut, että hyvät ystävät ja tehdä paljon työtä elämässä oli oikea päätös.