Missä tapahtuu: Esperi Hoivakoti Untuva, Helsinki
15
joulukuu
2022
Joulutervehdys
Perinteen mukaisesti me Esperillä haluamme tänäkin vuonna antaa yhteistyökumppaneillemme merkityksekkään lahjan lahjoittamalla vuosittain joulukortti- ja lahjavarat hyvään tarkoitukseen. Tänä vuonna tuemme Pelastakaa lapset ry:n toimintaa.
Lahjoituskohteen päätti Esperin henkilöstö äänestämällä eri hyväntekeväisyyskohteista. Pelastakaa lapset joulukeräyksen kautta, olemme mukana tukemassa järjestön tärkeää työtä. Järjestö auttaa muun muassa vähävaraisia lapsiperheitä ja syrjäytymisvaarassa olevia lapsia kotimaassa.