Missä tapahtuu: Esperi Hoivakoti Untuva, Helsinki
7
toukokuu
2020
Live -musiikkia ulkona
Hoivakodin asukkaat pääsivät kotimme sisäpihalle kuuntelemaan saksofonistin esiintymistä.

Koronan vuoksi esiintyjä soitti aidan toiselta puolen, mutta tämä ei tunnelmaa haitannut. Huoneissaan olevat asukkaat kuuntelivat soittoa ikkunoiden äärellä ja suurin osa innostui lähtemään ulos! Vapusta jäänyttä kuohuvaakin saatiin vielä maistella.
Otetaan keväästä ja ensimmäisistä lämpimistä ja aurinkoisista päivistä kaikki irti!