Esperi Hoivakoti Sylvianna, Kangasala
AsukasElämää

25.5.2022
Esperin kesäterassin avajaiset
"Tästä kesä voi alkaa. Nosta tanssija jalkaa. Kohta pääsee rytmiin. Hypnoosiin ja transsiin. Päättymättömät illat, polttamattomat sillat. Aamuhetken taikaa, keskikesän aikaa."
~ Valvomo "Mikä Kesä?"
~ Valvomo "Mikä Kesä?"

20.5.2022
Ulkoilmaelämää
"Puut ovat runoja joita maa kirjoittaa taivaalle."

12.5.2022
Kansainvälinen sairaanhoitajapäivä
"Olen läsnä elämäsi taipaleella, alussa ja lopussa, myrskyissä ja aallokoissa, ilossa ja surussa. Ohjaan sekä ymmärrän, kuuntelen, silitän, hoivaan ja välitän."
~ Sairaanhoitaja
~ Sairaanhoitaja

9.5.2022
Äitienpäivän tunnelmia
"Kerran on vuodessa sellainen päivä, et haihtuu äideiltä huolen häivä.
Kukkia, kakkuja, soittokin riittää, kunhan saan vaan äitiäni kiittää.
Ei väliä minkä ikäinen, aina olen sun lapsonen.
Paljon olen saanut sulta, siis kiitos ja onnea äiti kulta!"
Kukkia, kakkuja, soittokin riittää, kunhan saan vaan äitiäni kiittää.
Ei väliä minkä ikäinen, aina olen sun lapsonen.
Paljon olen saanut sulta, siis kiitos ja onnea äiti kulta!"

22.4.2022
Aurinkoa ja arjen hulinoita
"Elinvoima ei ilmene ainoastaan sinnikkyytenä vaan myös kykynä aloittaa kaikki alusta.
Joka kevät aloitamme mekin tulevasta suvesta nauttimisen aina yhtä odottavin mielin."
Joka kevät aloitamme mekin tulevasta suvesta nauttimisen aina yhtä odottavin mielin."

16.4.2022
Sylviannan pitkät pyhät
"Ikkunalaudalla kukkien kelta, rairuoho versoo jo lautaselta.
Pajujen oksissa silmut uudet, suklaamunissa salaisuudet."
Pajujen oksissa silmut uudet, suklaamunissa salaisuudet."

8.4.2022
Takatalvi ei meitä lannista
"Pajunkissan hento pää, iloisena pilkistää.
Kevätsade ropsahdellen, kutittelee nenää nallen.
Vesi puroon huuhtoutuu, on siis metsän huhtikuu."
Kevätsade ropsahdellen, kutittelee nenää nallen.
Vesi puroon huuhtoutuu, on siis metsän huhtikuu."

1.4.2022
Mikä on pitkän iän salaisuus?
"Eläkää sovussa ja arvostakaa vapaata Isänmaata. Muistakaa myös sanat koti, uskonto ja Isänmaa niin siitä koituu teille siunausta ja hyvää."
~ Sylviannan oma Helmi mummu
~ Sylviannan oma Helmi mummu

18.3.2022
Vesi tippuu räystäistä ja aurinko paistaa
"Kevät on muistutus siitä, että pimeän jälkeen on aina edessä valoa!"

18.2.2022
Ystävänpäivä viikon tunnelmia
"Ystävyys on kuin helminauha -
mitä enemmän sitä käytät,
sitä hehkuvammin se loistaa!"
mitä enemmän sitä käytät,
sitä hehkuvammin se loistaa!"

10.2.2022
Talviolympialaiset 2022 värittämässä aurinkoista helmikuista arkea
Pääsääntöisesti jokainen Suomalainen tuntee perinteen penkkiurheilusta vähintään silloin, kun Suomalaiset urheilun ykkösnimet vetävät ylleen edustusasut ja lähtevät tavoittelemaan niitä oman uransa suurimpia onnistumisia.
Meille Sylviannaan kisat tuovat tullessaan jännitystä arkeen sellaisella positiivisella tunnelmalla höystettynä.
Meille Sylviannaan kisat tuovat tullessaan jännitystä arkeen sellaisella positiivisella tunnelmalla höystettynä.

4.2.2022
Kun suru koskettaa
"Aika liitetty on aikaan uuteen, hän lähti hiljaa kauas ikuisuuteen."

20.1.2022
Leipominen virkistää ja saa kädet liikkeelle
"Sellainen henkilö, joka syö pannukakkua ja hilloa, ei voi olla kauhean vaarallinen."
~ Pikku Myy
~ Pikku Myy

14.1.2022
Kohti suvea kovaa vauhtia
"Kevät on muistutus siitä, että pimeän jälkeen on aina edessä valoa."

1.1.2022
Uusi vuosi, tutut kujeet
"Olen tänään siirtänyt sinulle 365 päivää
täynnä iloa, rakkautta ja terveyttä tilille 2022.
Käytä ne hyvin."
täynnä iloa, rakkautta ja terveyttä tilille 2022.
Käytä ne hyvin."
Katso lisää