Esperi Hoivakoti Loviisan Ulrika, Loviisa
Musiikki

25.8.2023
Kesän päättäjäisjuhla läheisten kanssa
Vietimme yhteistä iltapäivää Loviisan päivänä 25.8. läheisten ja ystävien kanssa. Saimme kuulla ja laulaa mukana tuttuja kotimaisia kappaleita kun Satu Saaga Tolmunen ja Kalle Mannonen lauloivat, soittivat ja laulattivat. Kiitos! Halukkaat saivat kokeilla vielä karaokea ja tanssiakin oli. Tietysti keittiö laittoi kunnon suolaiset ja makeat herkut kahvin kanssa.

15.12.2022
Glögijuhla ja karaokea
Tänään vietimme karaoke-teemaista joulujuhlaa. Satu Tolmunen emännöi joulukaraokea ja meillä oli kyllä niin hauskaa. Asukkaat ja henkilökuntakin uskaltautuivat esiintymään. Osa lauloi, kuunteli, keinui tai heilutteli mukana. Mukavan välitön tunnelma ja monelle jotain ihan uutta. Lopuksi tietysti glögiä, torttua, pipareita ja suklaata.

2.11.2022
Laulun iloa yhdessä
Meillä tykätään laulaa. Saatamme pitää pienen laulutuokion yhdessä esimerkiksi odottaessamme kohta alkavaa ruokailuhetkeä.
Musiikkia ja laulua voi ja kannattaakin käyttää myös asukkaan kahdenkeskisessä hoivatilanteessa. Laulu virkistää mieltä, voi auttaa orientoitumisessa suoritukseen ja läsnäoloon ja auttaa unohtamaan jännityksen tai pahan mielen. Reipas laulu piristää ja aktivoi sekä luo yhteenkuuluvuutta, rauhallinen auttaa rauhoittamaan. Laulut voivat herättää muistoja ja tunteita omasta elämästä.

28.7.2022
Grilli ja äänihuulet lämpimiksi
Rita Bergman lauloi, soitti ja laulatti meitä eilen omassa puutarhassamme yhteisessä tuokiossa. Grillasimme nakkeja, söimme tuulihattuja ja joimme kahvit ja virvokkeita. Sääkin suosi ja vietimme hauskan hetken laulaen ja nauttien.

14.6.2022
Musisointia ja kylvöpuuhaa
Osa asukkaista innostuu vanhoista tutuista kappaleista ja alkaa heti laulamaan kun hoitaja aloittaa tai alkaa vain keinuttamaan rytmiä käsistä pitäen. Joskus sanat muistuvat pienellä avulla tai sitten keksitään omat. Aamupäivällä pienryhmässä otettiin myös soittimia mukaan. Osa lauloi, osa soitti ja osa kuunteli.
Iltapäivällä kylvettiin vähän lisää salaattia ja persiljaa kasvatuslaatikoihin pihalle.
Iltapäivällä kylvettiin vähän lisää salaattia ja persiljaa kasvatuslaatikoihin pihalle.

6.6.2022
Elävää musiikkia, aurinkoa ja kahvit puutarhassa
Tänään saimme nauttia kun sää suosi ja Pertti Palm esiintyi meille ulkona pihallamme. Ulkoilimme jo aamupäivällä ja sitten lounaan jälkeen nautimme kahvit pihalla ja kuulimme ikivihreitä ihania kappaleita mm. Olavi Virtaa ja Tapio Rautavaaraa. Ihana päivä!

12.5.2022
Sairaanhoitajapäivän konsertti & hoitaja esittelyssä
Esperi järjesti ihanan konsertin sairaanhoitajapäivän kunniaksi. Konsertti striimattiin kaikkiin koteihin livenä. Ilta on meidän asukkaillemme uusi artistituttavuus, mutta nautimme herkistä kappaleista, ja joku tapaili tanssiaskelia menevämpienkin tahtiin.

2.5.2022
Ilta konsertoi meille sairaanhoitajapäivän kunniaksi 12.5. klo 13.30
Tähdet, tähdet ja All Together Now -ohjelmista tutuksi tullut Suomen eturivin artisti Ilta esiintyy Esperin ja Sagan henkilöstön ja asukkaiden iloksi kansainvälisenä sairaanhoitajapäivänä to 12.5. klo 13.30 - 14.30. Tähän tunnelmalliseen esitykseen on helppoa osallistua kätevästi etäyhteyksien avulla. Asukkaiden läheiset ovat tervetulleita seuraamaan etäkonserttia kotiin kanssamme.

9.3.2022
Ruotsinpyhtään mieslaulajat laulamassa naistenpäivänä 8.3.2022
Ruotsinpyhtään mieslaulajat ilahdutti asukkaitamme esiintymällä ulkoterassillamme koronarajoitusten merkeissä ulkopuolella. Asukkaat olivat onnellisia vierailusta.

2.2.2022
Konsertti Loviisan Ulrikassa sunnuntaina 13.2.
Iloksemme saamme sunnuntaina 13.2. nauttia elävästä musiikista hoivakodissamme, kun duo Trubadual singers esiintyy meille.

2.2.2022
Keskiviikon toimintaa
Tänään ennen lounasta olemme viettäneet yhdessä aikaa kuunnellen asukkaiden toivekappaleita eri genreistä.
Ystävänpäiväkortteja on jo kirjoiteltu ja keskusteltu hauskasta päivämäärästä 2.2.22. Tänään vietetään myös kaksostenpäivää. Asukas joka on itse kaksonen, ilahtui kovasti kun kuuli teemapäivästä ja kirjoitti sisarelleen kortin hoitajan avustamana.
Myös Katamino-peliä kokeilimme. Saatiinko palikat sopimaan kaikki.
Iltapäivällä maalaamme.

12.11.2021
Laila Kinnusen päivä oli tunteikas
Vietettiin Laila Kinnusen päivää. Kuunneltiin hänen elämänkertaansa ja kappaleitaan ja moni tunnistikin artistin kuvista ja hienoista kappaleistaan. Päivä herätti tunteita ja kappaleiden tahdissa myös tanssittiin.