Esperi Hoivakoti Loviisan Ulrika, Loviisa

Kahvibingo
13.10.2023

Lokakuun puuhia

Lokakuussa olemme ehtineet jo vaikka mitä. Vietimme vanhusten viikkoa panostamalla ulkoiluun kauniissa syksyluonnossa ja Määrlahden päiväkodin lapset kävivät tervehtimässä ja muistamassa meitä lauluin.
Henkilökunta on saanut kertauskoulutusta ensiaputaidoissaan ja asukkaiden kanssa on juhlittu useammatkin syntymäpäivät.
Olemme muistelleet sananlaskuja, vierailleet kodin kioskissa, arvostelleet kappaleita ja laulaneet mukana sekä pelanneet mm. kahvibingoa.
loviisan ulrika pääsiäistä
3.4.2020

Pääsiäisvalmisteluja ja poikkeusoloja

Poikkeusolot ovat tuoneet uudenlaista ajateltavaa ja asennoitumista hoivakodin elämään. Olemme kiinnittäneet entistä suurempaa huomiota hygieniaan, tehostaneet siivousta ja tehneet suunnitelmia ja valmisteluja mikäli joudutaan toimimaan tartuntaepäilytilanteessa. Paljon informaatiota ja toimintaohjeita tulee joka päivä ja sen sisäistäminen on raskasta kuten myös tilanteen ja tulevaisuuden ajatteleminen mutta kun näkee että hyvä hoito kantaa ja asukkaiden elämä saa jatkua mahdollisimman normaalina niin se antaa myös henkilökunnalle voimia. Henkilökunta kantaa huolen ja huolellisuuden myös työajan ulkopuolella pidättäytymällä kaikesta vältettävissä olevasta kontaktista ja pidämme huolta että tulemme töihin vain kun tunnemme itsemme täysin terveeksi. Asukkaiden hyvinvointi ja turvallisuus on kaikille prioriteetti tällä hetkellä. Kuten meidän kaikkien tietysti. Olemme täällä yhtä perhettä arjessamme.