Tämän perjantain teemanamme oli leipä ja kipaisimmekin tällä kertaa hakemaan leipomosta paikallista tuoretta leipää maisteluun koko porukalle.
Muistelimme myös muun muassa vähän leivän tekoa, kotimaisia viljoja, maakuntien erikoisherkkuja ja lauloimme tietysti komiasti.
Viikkoomme on mahtunut iloa ja surua. Kaikki koetaan silti yhdessä. Olemme nauttineet syksyn säästä pihallamme, suursiivonneet kodin tarpeettomasta, hankkineet vähän uutta tilalle, laulaneet ja vitsailleet, oppineet ja opiskelleet sekä kiittäneet harjoittelijaamme jakson ja tällä erää yhteisen aikamme päättyessä.
Aika tuli myös hyvästellä asukas joka nukkui pois sairauden uuvuttamana. Elämän loppuvaihe ja saattohoidon aika koskettavat aina läheisiä mutta myös hoivahenkilöstöä ja usein asukastovereita. Kuolleen kunniaksi järjestämme yleensä hoivakodissa yhteisen muistohetken ja laulamme pois nukkuneelle sopivan virren tai laulun. Hetki voi toimia myös keskustelun aloituksen mahdollisuutena asukkaillemme. Saattohoitomatkan herättämiä tunteita käydään läpi työyhteisössä ja omaisen kanssa, joka usein on läsnä viimeisinä hetkinä.