Missä tapahtuu: Esperi Hoivakoti Loviisan Ulrika, Loviisa
31
tammikuu
2023
Sata täynnä!
Saimme 27.1. juhlia asukkaan upeaa 100-vuotissyntymäpäivää. Keittiömme teki maistuvat hienot kakut, sankaria muistettiin lahjoin ja kukin. Omaiset, ystävät ja sukulaiset mukana juhlahumussa ja päivänsankari oli virkeä, hyvävointinen ja nautti päivästä.

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoivakoti Loviisan Ulrika, Loviisa

22.9.2023
Hyvä aika yhdessä
Saimme asukkaan läheiseltä yhteisen tien päättyessä kauniin kiitoksen joka kannustaa koko tiimiä taas jatkamaan hyvää työtään. Olemme huomanneet että yksi erityistaidoistamme on kohtaaminen ja kiinnostuksen kohteemme saattohoito.

15.9.2023
Viikkomme muistoja, makuja ja tunteita
Tämän perjantain teemanamme oli leipä ja kipaisimmekin tällä kertaa hakemaan leipomosta paikallista tuoretta leipää maisteluun koko porukalle.
Muistelimme myös muun muassa vähän leivän tekoa, kotimaisia viljoja, maakuntien erikoisherkkuja ja lauloimme tietysti komiasti.
Viikkoomme on mahtunut iloa ja surua. Kaikki koetaan silti yhdessä. Olemme nauttineet syksyn säästä pihallamme, suursiivonneet kodin tarpeettomasta, hankkineet vähän uutta tilalle, laulaneet ja vitsailleet, oppineet ja opiskelleet sekä kiittäneet harjoittelijaamme jakson ja tällä erää yhteisen aikamme päättyessä.
Aika tuli myös hyvästellä asukas joka nukkui pois sairauden uuvuttamana. Elämän loppuvaihe ja saattohoidon aika koskettavat aina läheisiä mutta myös hoivahenkilöstöä ja usein asukastovereita. Kuolleen kunniaksi järjestämme yleensä hoivakodissa yhteisen muistohetken ja laulamme pois nukkuneelle sopivan virren tai laulun. Hetki voi toimia myös keskustelun aloituksen mahdollisuutena asukkaillemme. Saattohoitomatkan herättämiä tunteita käydään läpi työyhteisössä ja omaisen kanssa, joka usein on läsnä viimeisinä hetkinä.

8.9.2023
Hot dog -päivä oli maukas, siis onnistunut
Teemapäivistä poimimme tällä kertaa hot dog -päivän, joka toi vaihtelua lounashetkeemme.
Kuulimme tietoa onko herkun nimi alkujaan koiran lihasta vai jostain muusta syntynyt, ja rokkasimme nakki-aiheisten kappaleiden tahdissa.
Muistelimme nakkikioski-kokemuksiamme ja sitten herkuttelimme.
Kuulimme tietoa onko herkun nimi alkujaan koiran lihasta vai jostain muusta syntynyt, ja rokkasimme nakki-aiheisten kappaleiden tahdissa.
Muistelimme nakkikioski-kokemuksiamme ja sitten herkuttelimme.

25.8.2023
Kesän päättäjäisjuhla läheisten kanssa
Vietimme yhteistä iltapäivää Loviisan päivänä 25.8. läheisten ja ystävien kanssa. Saimme kuulla ja laulaa mukana tuttuja kotimaisia kappaleita kun Satu Saaga Tolmunen ja Kalle Mannonen lauloivat, soittivat ja laulattivat. Kiitos! Halukkaat saivat kokeilla vielä karaokea ja tanssiakin oli. Tietysti keittiö laittoi kunnon suolaiset ja makeat herkut kahvin kanssa.

6.7.2023
Kesäkuulumisia
Kesä on kodissamme sujunut leppoisasti, toistemme seurasta, kauniista säistä, kukkasista ja hyvästä ruuasta nauttien. Olemme päässeet melkein päivittäin ulos, lämmintä on ollut ja mikäli ukkosmyrsky tai tuulisempi päivä on yllättänyt niin olemme pelanneet, lukeneet, kuunnelleet musiikkia ja höpötelleet sisällä.
Tällä viikolla aivan kotimme vieressä alkaa suuri asuntomessutapahtuma Loviisan Kuningatterenrannassa ja uusi lähikauppakin aukeaa. Ihmisvilinää hauska seurata tästä ihan tien toiselta puolelta tapahtuman ajan. Messujen jälkeenkin pääsemme sitten helposti uudelle rantareitille ihastelemaan ja ulkoilemaan ja kauppaankin piipahtamaan.

11.4.2023
Kevään valoa
Pääsiäinen yhdessä meillä oli väriä, iloa ja erittäin hyvää ruokaa. Lapset toivat taas tervehdyksensä asukkaiden iloksi ja saimme nauttia livemusiikista kun Satu ja Kalle kävivät laulamassa ja soittamassa.