Missä tapahtuu: Esperi Hoivakoti Orvokki, Muhos

28

joulukuu

2021

Jouluaaton tunnelmia

Jouluaatto sujui Orvokkikodissa perinteisissä merkeissä.
joulu
Hoivakoti Orvokki Muhos Joulu
Hoivakoti Orvokki Muhos Joulu
Hoivakoti Orvokki Muhos Joulu
Hoivakoti Orvokki Muhos Joulu

Orvokkikodin jouluaatto sujui rauhallisissa ja lämpimissä tunnelmissa. Lounaaksi söimme perinteistä jouluruokaa ja tottahan toki meillä vieraili joulupukki. Lahjojen määrästä päätellen kaikki olivat olleet kilttejä! :) Joulupukin vierailun jälkeen loppuilta sujuikin lahjoja avatessa.

 

Joulukuu on pian ohi ja meillä olikin paljon erilaista ohjelmaa. Leivoimme torttuja ja piparkakkuja, pelasimme erilaisia jouluaiheisia visailuja, jumppasimme jne. Pikkujouluja ja esiintyjiä unohtamatta. Kirsi soitti huilulla asukkaiden toivejoululauluja ja muutenkin kuuntelimme paljon joulumusiikkia. Lisäksi avasimme toki joka päivä joulukalenterin, jossa oli tänä vuonna jouluun liittyviä arvoituksia. Niitä oli mukava arvuutella yhdessä ja muistella menneitä jouluja. Kaikin puolin siis oikein ihana joulukuu.

 

Nyt odotellaan uutta vuotta ja uusia kujeita!

 

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoivakoti Orvokki, Muhos