Missä tapahtuu: Esperi Hoivakoti Orvokki, Muhos

3

helmikuu

2022

Pakkaspäivänä

"Valkohanki kimmeltää,
oksat peittää kuura, jää.
Hymyyn käy jo päivän suu,
onkohan nyt helmikuu?"
helmikuu

Tänään on mittari näyttänyt sen verran kylmiä lukemia, että kauniita pakkaspäivän maisemia olemme ihailleet vain ikkunasta. Onneksi meillä touhua riittää myös sisällä.

Eriaiheiset tietovisat on meidän suosikkeja ja olemmekin niitä keränneet kansioon jo melkoisen määrän. Niiden parissa aika kuluu pakkaspäivänä, kun ei tarkene ulos lähteä. Tietovisat ovat erinomaista aivojumppaa kaikenikäisille ja samalla tulee poristua niitä näitä, sekä muisteltua entisiä aikoja.

Tulevaksi ystävänpäiväksi toivomme aurinkoista säätä, koska suunnitelmissa olisi paistaa ulkosalla makkaraa ja herkutella pullakahveilla ja vaahtokarkeilla. :)

Aurinkoisia pakkaspäiviä toivottaa Orvokkikodin väki!

tietovisa
helmikuu
"Terapiakissa" saa rapsutuksia. :)
Viime vuonna eräs entinen ihana opiskelijamme järjesti keräyksen, jossa saimme muun muassa kuvassa näkyvän terapiakissan, sekä koiran. Kissa ja koira painavat muutaman kilon ja näin tuntuvat oikeilta eläimiltä. Niitä moni asukas tykkää paijata ja pitää sylissä - onhan niillä myöskin rauhoittava vaikutus.

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoivakoti Orvokki, Muhos

koiravieraita
19.11.2023

Iloa eläinystävistä

Tällä viikolla olemme täällä Orvokkikodilla innostuneet tekemään erilaisia visailuja ja arvuuttelemaan arvoituksia. Eläinaiheisia värityskuvia olemme myös väritelleet juttutuokioiden lomassa. Toisinaan saamme myös iloksemme karvakavereita meille vierailulle. Nämä meidän karvaiset ystävät tuovat hymyn huulille ja ystävät saavat varmasti lämpimiä halauksia ja rapsutuksia.