Missä tapahtuu: Esperi Hoitokoti Villa Niemi, Nokia

10

huhtikuu

2022

10.4. 2022 Palmusunnuntai Pihlajakodissa

Pääsiäisvalmistelut on saatu päätökseen ja nyt saamme nauttia yhdessä lopputuloksesta.
Yhteisien tilojen ilmettä on muutettu yhdessä asukkaiden kanssa värikkäämmäksi ja keväisemmäksi, sisustamalla ja vaihtamalla verhoja.
Rairuohot ovat kasvaneet näyttäviksi ja nämä koristavat ruokasalin pöytiä.
Pääsiäiskoristeluita. Pajunoksia, höyheniä, suklaata, rairuohoa sekä narsisseja.

Asukkailta kysyttiin mitä toiveita heillä on pääsiäisen suhteen sekä kevättä ajatellen. Hyvää keskustelua tuli siitä, että oleskelutilan puuttuessa olisi kiva jos ruokasali olisi sellainen jossa voisi viettää aikaa ruokailujen jälkeenkin. Tila saisi olla entistäkin kodikkaamman näköinen, kenties jopa värikkäämpi.

Pääsiäinen nostatti esiin kysymyksiä onko mahdollisuus kasvattaa rairuohoa tai askarrella ja onko tarjolla mämmiä? - Kyllä ja Kyllä.

Päädyimme suunnittelemaan kuinka tehdään toiveesta totta. Ensimmäiseksi vaihdoimme ruokasaliin Marimekon "Juhannustaika"- nimeä kantavasta kankaasta tehdyt keväisen värikkäät verhot. Toimme tilaan lisää viherkasveja, jotka asukkaiden kanssa istutettiin isompiin ruukkuihin samalla vaihtaen aikaisemmin hankittuihin viherkasveihin uudet mullat.

Uudet verhot tuovat haluttua ilmettä.

Kävimme keräämässä pajunoksia joihin lisäsimme höyheniä koristeiksi. 1,5viikkoa sitten istutimme asukkaiden kanssa rairuohoja, jotka lähtivät nopeasti kasvamaan ja ovat nyt jo näyttäviä. Jokainen asukas on saanut viedä huoneeseensa oman rairuohon ja loput ovat yhteisissä tiloissa kaikkien ilona.

Väriä ja viihtyvyyttä
Väriä & Viihtyvyyttä.
Pääsiäiskoristeluita

 Päiväkahvilla oli tarjolla "Virvon varvon"-suklaapatukoita kahvi hetken herkutteluun ja tämä ollut mieluisa yllätys asukkaille. Asukkaat tykänneet ruokasalin uudesta ilmeestä ja nauttivat katsellessa omia luomuksiaan vitsojen ja rairuohojen suhteen. Vielä tarkoitus askarrella teemaan liittyen ja katsausta luotu kohti Vappua.

Asukkaiden toiveissa simaa ja munkkeja. Pyrimme nämäkin toiveet lunastamaan.

Hyvä me ja meidän tiimi!!!

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoitokoti Villa Niemi, Nokia