Missä tapahtuu: Esperi Hoivakoti Ainola, Oulu
2
maaliskuu
2023
Hengellistä ravintoa

Sen lisäksi, että ravitsemme itsemme päivittäin riittävällä ja monipuolisella ravinnolla, tarvitsemme myös hengellistä ravintoa. Hengellisyys on kuulunut suurimmalle osalle asukkaistamme tavalla tai toisella varsinkin varhaiseen lapsuus- ja nuoruusaikaan. Vaikka kotona ei kovin harrasta usko olisi ollutkaan, entisvanhaiset kasvatusperiaatteet, hyvät tavat ja yhteisöllisyys pohjautuvat vahvasti kristinuskon oppeihin.
Muistisairaalle tuttujen virsien ja uskonaiheiden kuuleminen on muistia aktivoivaa ja toimii erinomaisella tavalla muistin ja muistojen virkistäjänä. Saattaapa olla, että useampikin asukkaistamme pääsi tänään tunnelmissaan käväisemään lapsuudessaan tai nuoruudessaan, kun saivat ottaa vastaan hengellistä ravintoa puheen, virsien sekä hengellisen läsnäolon muodossa. Näiden hetkien äärelle saamme pysähtyä jatkossakin kahden järjestäjän toimesta kahden viikon välein :)

