Kevät keikkuen tulevi ja sitä rataa :)
Laitamme tähän päivitykseen pienen kokoelman kuvia kuulumisiksi. Maaliskuussa vietimme 3-vuotispäiväämme ja sen kunniaksi ehtoisa emäntämme Tuula loihti maukkaat voileipä- ja täytekakut koko talon väelle juhlan kunniaksi. Kolmessa vuodessa olemme kasvattaneet asukaspaikkamme täyteen kolmeen kerrokseen ja henkilöstön määräkin on saatu hyvin kasvatettua uuden 1.4 voimaan tulleen mitoituksen mukaiseksi :)
Kevät on sulattanut meidän city-patiomme ja kunhan saadaan se siivottua tiptop-kuntoon, niin päästään isommallakin porukalla jo pation avajaisia viettämään. Kertaalleen olemme jo makkaroita siellä grillailleet ja ne maistuivat kyllä herkullisilta kaikkien suussa! Patiolla paistellaan kesäisin tuon tuosta lettuja ja vohveleita ja nautitaan auringosta, lämmöstä ja hyvästä seurasta - kesää odotellessa!
Kevät on tuonut Ainolaan tullessaan myös paljon ihania ja osaavia opiskelijoita. Harjoitteluja on tehty runsain määrin ja kyllä vaikuttaa siltä, että hyviä sairaanhoitajia, ensihoitajia, lähihoitajia sekä hoiva-avustajia on tulossa hoito-alalle lisää. Tämänkin kevään opiskelijoista olemme saaneet vallan loistavia keikkalaisia joukkoomme ja jokunen on jopa jäämässä tiimiimme pysyvästi :)
Pian vietämme perinteisesti kevään juhlaa - vappua. Tänäkin vappuna saamme varmasti elävää musiikkia nautittavaksemme ja tietysti hyvää ruokaa ja seuraa. Ainolan puisto on pian ulkoilukunnossa ja sekös meitä houkuttelee kävelyretkille pitkän talven jälkeen. Vapun jälkeen vietämme tietysti äitienpäivää, jolloin kaikki omaiset ovat lämpimästi tervetulleita vierailulle kakkukahveille!
Tavataan jälleen seuraavien terveisten merkeissä :)