Esperi Hoivakoti Teppola, Oulu
HoitajaEsittelyssä

27.1.2023
Hymyillään yhdessä
Kaverikoirat ja yhteiset pelihetket ovat värittäneet arkeamme kuluneella viikolla täällä hoivakoti Teppolassa.

3.9.2022
Äiti ja tyttäret
Hoivakoti Teppolassa työskennellään äidistä tyttäriin.

29.8.2022
Elonkorjuujuhlat
Perjantaina vietettiin elonkorjuujuhlaa Teppolan sisäpihalla laulaen ja arvuutellen arvoituksia. Musiikin lisäksi hoitajat loihtivat elokorjuupöydän asukkaiden silmäniloksi. Saatiimpa vielä suunmakeaa marjapiirakan ja kahvin muodossa juhlan päätteeksi. Tulevana perjantaina tanssitaan vielä elonkorjuutanssit.

16.6.2022
Nuoret vanhustyössä
Tänä kesänä Teppolassa on useita nuoria naisia hoitajina ja osa tutustuu vanhustyöhön kesäsetelin turvin kahden viikon työjaksoissa. Nuoret tuovat raikasta tuulahdusta työyhteisöömme ja kotiimme. Teppolan työyhteisön rikkaus ja voimavara on se, että tiimissä on sekä vankkaa kokemusta ja osaamista että uutta nuorta tietoa. Nuoret opettelevat vanhustyötä yhdessä konkareiden kanssa.

18.2.2022
"Itseänsä paremmasta seurasta eläkkeelle"
"Itseänsä paremmasta seurasta eläkkeelle ", näin hoitajamme Arja totesi, kun jää pian lomalle ja eläkkeelle. Jäähyväisiä emme pitäneet, sanoimme vain näkemiin. Toivomme näkevämme Arjaa vielä tulevaisuudessa keikkatöissä asukkaiden ja työntekijöiden ilona.

19.7.2021
Nuori osaaja
Meillä on ollut ja on edelleenkin paljon nuoria osaajia niin työssäoppimassa kuin kesätöissä. Seuraavassa Jasminin ajatuksia meiltä.