Esperi Hoivakoti Teppola, Oulu
HyvääTekemässä

1.12.2023
Valtakunnallinen suklaapäivä
Teppolassa on aloitettu lähtölaskenta Jouluun. Keskiviikkona vietimme valtakunnallista suklaapäivää, perjantaina avasimme joulukalentereista ensimmäiset luukut.

13.11.2023
Isänpäivä 12.11.2023
Isänpäivänä Teppolassa herkuteltiin mansikkaleivoksilla, suklaalla ja kahvilla. Pöytiä koristivat ruusut. Kurkataan mitä muuta täällä on viime päivinä tapahtunut.

7.11.2023
Pyhäinpäivä 4.11.2023
Teppolassa vietettiin Pyhäinpäivää levollisin, miettiväisin tunnelmin. Pyhäinpäivänä monella asukkaalla olivat mielessä omat, jo edesmenneet isä ja äiti. Terassia ja lyhtyjä koristivat kynttilät merkiksi muistamisesta.

27.10.2023
Hoitajana Teppolassa
Tällä viikolla saimme odotetun vieraan kun Eija tuli kirjastosta pitämään lukupiiriä. Erilaisten tarinoiden kuunteleminen on asukkaillemme aina mieleistä puuhaa, ja saa aikaan mukavaa keskustelua sekä muistelua.
Lisäksi kuluneella viikolla Teppolassa on nautittu vielä hyvistä ulkoilukeleistä sekä pelattu erilaisia pelejä.
Tässä päivityksessä kurkkaamme hieman, mitä kaikkea hoitajan työhön sisältyy Teppolassa.
Lisäksi kuluneella viikolla Teppolassa on nautittu vielä hyvistä ulkoilukeleistä sekä pelattu erilaisia pelejä.
Tässä päivityksessä kurkkaamme hieman, mitä kaikkea hoitajan työhön sisältyy Teppolassa.

22.10.2023
Lokakuinen viikko Teppolassa
Teppolassa eletään värikästä elämää. Kurkataan mitä kaikkea täällä onkaan viime aikoina touhuttu.

16.9.2023
Kaverikoirien vierailu
Sateisena lauantaina saatiin Teppolaan pitkästä aikaa odotetut vieraat, kun kaverikoirat Lumi ja Belle tulivat kylään ja asukkaita tervehtimään. Halukkaat saivat ottaa koiran syliinsä, silittää, rapsutella ja puhututtaa sitä. Koirasiskokset hoitivat osuutensa innokkaasti, mutta rauhallisesti. Huomasi, että ne ovat tottuneet "työhönsä" kaverikoirina.

20.1.2023
Toiveita alkaneelle vuodelle
Kun uusi vuosi on aluillaan, on ajankohtaista miettiä toiveita alkaneelle vuodelle.

13.1.2023
Viimeinen matka
Hoivakoti Teppolassa arki on eläväistä elämää, mutta myös elämän rajallisuus on osa arkeamme.

25.11.2022
Välitetään toisistamme
Loppuviikosta suuntasimme ajatuksiamme välittämiseen täällä hoivakoti Teppolassa. Virallista välittämisen päivää vietetään tänä vuonna 25.11.2022.

14.10.2022
Yksi ruusu on kasvanut laaksossa
Kuluneella viikolla olemme nauttineet yhteisistä laulutuokioista, lukuhetkistä ja ulkoilusta sään salliessa. Lisäksi käänsimme ajatuksia mielenterveyteen.

3.9.2022
Äiti ja tyttäret
Hoivakoti Teppolassa työskennellään äidistä tyttäriin.

18.8.2022
Toiminnallista arkea Teppolassa
Palaamme tänään ajassa hieman taaksepäin ja muistelemme viime viikkoa. Hyvät kelit saivat meidät täällä hoivakoti Teppolassa rantautumaan ulos viime viikolla useampaan otteeseen. Lisäksi musiikin tärkeys arjessamme on korostunut.

9.7.2022
Hellettä ja museokahveja
Kuun vaihteessa ja heinäkuun alkutaipaleella saimme (jouduimme) kovan helleaallon keskelle. Helleaalto hiljensi hoivakotimme arkea hetkeksi. Viimein helteet kuitenkin väistyivät, ja iloksemme pääsimme paikalliseen kotiseutumuseoon retkelle kahvittelemaan.

23.5.2022
Validaatio osaksi työmenetelmiä
Tärkeä osa hoitajien työtä hoivakoti Teppolassa on asukkaiden lämmin, yksilöllinen ja ihmisarvoa kunnioittava kohtaaminen ja hoitaminen. Näitä tärkeitä taitoja ovat hoitajamme saaneet menneen talven ja kevään aikana opetella validaatiokoulutuksessa.

18.3.2022
Hiljaiset käytävät, mutta valoa on näkyvissä tunnelin päässä
Kuten jo alkuviikosta asiaa sivusimme, olemme me täällä hoivakoti Teppolassa "painineet" viime viikkoina salakavalan Koronan kanssa. Arki on ollut todella erilaista kuin yleensä, olemmehan tottuneet olemaan asukkaidemme kanssa yhteisissä tiloissa päivittäin. Nyt elämä on ollut paljon hiljaisempaa asukkaiden osalta, monet ovat pysytelleet omissa huoneissaan koronan vuoksi. Kokosimme hieman mietteitä ja tuntemuksia "koronaviikkoihin" liittyen.
Katso lisää