Esperi Hoivakoti Teppola, Oulu
Omaistenilta

10.3.2023
Omaisten iltapäivä
Parin viime viikon aikana järjestimme jälleen perinteiset omaisten iltapäivät. Viime viikolla kokoonnuimme yhteen Vintin asukkaiden omaisten ja lähteisten kanssa, ja kuluneella viikolla Kammarin sekä Pirtin omaisten ja läheisten kanssa. Yhteensä tilaisuuksissa oli paikalla noin 30 henkeä.

13.6.2022
Omaisten iltapäivä
Pidimme perinteisen omaisten iltapäivän 7.6. kauniissa kesäisessä säässä. Paikalla oli reilu 30 henkeä. Keskustelimme ajankohtaisista asioista ja pyysimme palautetta toiminnastamme. Saimme pelkkää positiivista palautetta, mutta otamme mielellämme vastaan kaikenlaista palautetta, jotta voimme kehittää toimintaamme. On ilo, että on näin paljon aktiivisia omaisia.

10.6.2021
Omaisten ilta
Keskiviikkona meillä oli omaisten ilta helteisessä kelissä. Omaisia oli saapunut paikalle reilu 25 henkilöä. Yksikönjohtaja Päivi kertoi viimeisimpiä kuulumisia Teppolasta ja kävi läpi alkuvuodesta tehdyn omaistyytyväisyyskyselyn tulokset. Vastauksia tuli 15 ja jatkossa toivomme, että useampi omainen vastaa kyselyyn, jotta voimme kehittää toimintaamme niiden pohjalta. Tulosten mukaan henkilökunnan ystävällisyyteen, ammattitaitoon ja talon ilmapiiriin oltiin hyvinkin tyytyväisiä.
Kävimme läpi myös Esperin strategian, jonka visioina on Suomen onnellisimmat asukkaat. Kysyimme omaisilta mikä heidät tekisi onnelliseksi hoivakoti Teppolassa ja totesimme yhdessä, että tähän tarvitaan ammattitaitoisia hoitajia ja arjessa läsnäolevia omaisia. Kolmen koon periaate: kuuntele, kosketa ja kannusta toimii ohjenuoranamme. Kerroimme myös meneillään olevista organisaation kehittämishankkeista, jotka ovat validaatio- ja saattohoitokoulutus.