Esperi Hoivakoti Teppola, Oulu

Kansainvälistä nallepäivää vietettiin 27.10. Silloin myös Teppolassa vierailevat nalle- ja pehmoeläimet saattoivat esittäytyä talomme asukkaille. Nalle pieni nappisilmä toivotti hyvät huomenet heti aamutuimaan aamiaiselle saapuville vanhuksille. Kissa Kirnauskis ja Kalle kani puolestaan juttelivat mukavia ja innostuivat kertomaan vanhoja, suomalaisia eläinsatuja. Hymy oli herkässä ja useampi vanhus oli heti leikissä mukana pilke silmäkulmassa. Nallepäivän ajatuksena oli ilahduttaa vanhuksia ja tuoda hieman leikkimieltä pimeneviin päiviin niin vanhuksille kuin hoitajillekin.
Monilla talomme asukkaista on ollut kotieläimiä ja osalle vanhuksia esim. koira tai kissa on ollut hyvin rakas. Pehmoeläin voi toimia oikean eläimen korvikkeena. Pehmeää koiraa tai kissaa on kiva paijata ja silittää sekä sille voi jutella. Kyllä vanhuskin saa kokea mielihyvää pehmoeläimestä. Se voi muistuttaa lapsuuden tai aikuisuuden lemmikkiä ja varsinkin kun muisti on mennyt ja toimintakyky hiipunut, voi pehmoeläin tuoda turvaa ja iloa elämään.

Tänä vuonna vanhusten viikon teemana oli "yhdessä luontoon". Viikon aikana katselimme luontoaiheisia ohjelmia yhdessä nojatuolista. Yhtenä päivänä lähdimme isolla porukalla ulkoilemaan luontoon ja useita omaisiakin oli mukana. Tapahtuman päätteeksi pastori Jukka piti hartauden Teppolan sisäpihalla. Juhlaviikon kunniaksi saimme vieraaksemme kanteleensoiton taitajaserkukset Eero ja Paavo Pitkälän sekä Hilkka Takalon. Tuttu ja kaunis kansanmusiikki rauhoitti kuulijoitaan. Vanhusten viikko oli samalla kansallinen eläinten viikko. Saimme vieraaksemme karvaisen, pienen Paco -koiran, jonka pehmeää turkkia sai silittää ja jota sai rutistaa ja halailla.

Kuolema on vanhustyössä melko tuttu asia ja toisinaan myös toivottu ja odotettu, mutta aina pysäyttävä hetki hoitajillekin. Kuten hoidossa aina, pyrimme toteuttamaan saattohoidon yksilöllisesti asukkaan ja omaisten toiveita kunnioittaen. Saattohoito on osa arkea, ja koemme, että on etuoikeus olla saattamassa viimeiselle matkalle.

Hiljattain saimme olla saattelemassa pitkäaikaista asukastamme rajan tuolle puolen. Viimeiset päivät ja hetket jäivät merkittävinä mieliimme. Sai olla läsnä, kun kaikki hiljaa hiipui pois. Saimme kauniita hetkiä sydämiimme muisteltavaksi. Lauloimme käsi kädessä lauluja, joita niin monet kerrat olemme yhdessä laulaneet kuluneiden vuosien aikana. Annoimme luvan lähteä, toivotimme hyvää matkaa.

Kuolema voi olla loputtomuudessaankin merkittävä ja voimaannuttava kokemus hoitajille.

Pyrimme hoitajina keksimään ratkaisuja monenlaisiin muistisairaiden tarpeisiin ja elämään niissä mukana. Hoivavietti herää helposti eläimiä ja lapsia kohtaan, useilla muistisairailla myös pehmoleluja ja nukkeja kohtaan. Huolehtimista ja hoivaa on tietenkin myös hoitajien, omaisten ja asukkaiden välillä.

Vanhat kädet näpertävät hellästi nukkevauvan vaatetusta kuntoon tai iloisesti hyppyyttävät nallekarhua ilmaan. Nukke asetellaan pyörätuoliin viereen istumaan ja katse on niin hellä. Ja pehmoeläimen suun ympärys on kaurapuurossa, ”lemmikkieläimen” syömisestä ollaan enempi huolissaan kuin omasta. ”En ymmärrä mikä tätä koiraa vaivaa, kun eilisestä asti on ollu niin vaisu jotenki eikä mikään tunnu maistuvan”, kertoilee mummu hoitajalle ja katsoo huolissaan pehmoeläintään.