Esperi Hoivakoti Teppola, Oulu
Ulkoelämää

11.8.2023
Loppukesän antimia
Olemme tälläkin viikolla päässeet nauttimaan loppukesän antimista. Pihamme omenapuissa on jo osa omenoista kypsyneet. Viimeviikon mustikkapiirakka oli niin maittavaa, että päätimme kokeilla myös omenapiirakan leipomista. Myös viinimarjat ovat maistuneet niin asukkaille kuin hoitajillekkin.

4.5.2023
Pehmolelusuunnistus
Täällä hoivakoti Teppolassa on viikon mittaa ulkoiltu ja suunnistettu. Ja kyllä, suunnistus onnistuu myös pyörätuolin avulla.

23.8.2022
Hassutellen viikonloppuun
Myös ikäihmiset kaipaavat hassuttelua arkeensa. Viime viikolla siirryimme viikonloppuun hauskoissa tunnelmissa, kun päätimme lähteä hyvällä kokoonpanolla ulkosalle vesipalloja heittelemään. Asukkaat innostuivat kovasti ja "tempautuivat" hassutteluun helposti mukaan. Mukavassa hetkessä yhdistyi jälleen monta tärkeää asiaa; ulkoilu, yhdessä tekeminen ja liikunta ilon ja naurun saattelemana.
Vesipalloja oli kaiken kaikkiaan useita kymmeniä. Heitimme tarkkuutta saaviin, jokainen asukas sai "napakymppejä". Pallot olivat yllättävän kestäviä, joten lopuksi saivat asukkaat heitellä palloja maahan aivan sitä varten, että ne poksautetaan rikki. Lopuksi hoitajat siivosivat ympäristön. Teppolassa on hyvä takapiha, jossa on mahdollista ulkoilla ja viettää aikaa mm.palloilun merkeissä.
Asukkaat innostuivat tästä tekemisestä niin paljon, että Pertti sopi hänelle ominaisella tavallaan uudet "pallottelutreffit" tuonnemmaksi. Vitsiäkin hän veisteli, kun tuumaili että myös -30*c pakkasilla pitää moinen viriketuokio järjestää. :) Hassuttelun jälkeen osa porukasta kävi vielä hoitajien avustuksella päivälenkillä.