Missä tapahtuu: Esperi Hoivakoti Teppola, Oulu
5
syyskuu
2023
Hyvänmielen lähettiläs
Tunnelma oli odottava ja innostunut, kun saimme tunnetun, oululaissyntyisen näyttelijä Martti Suosalon vieraaksemme maanantaina. Näyttelijä istahti tuolille, esitteli itsensä ja aloitti vuoropuhelun yleisön kanssa hänelle tyypillisellä rennolla tyylillä. Martti on syntyjään oululainen ja asunut lapsuudessaan Tuirassa. Tuira on tuttu lähiö monelle asukkaallemme ja siitäkin riitti juttua. Tällä kertaa hänet toi Ouluun Teatteri Sirkus Suosalo, jonka viimeinen esitysilta oli maanantaina. Yleisö kyseli innokkaasti Martilta mm. "Miksi sinusta tuli näyttelijä?", "Mikä oli ensimmäinen roolisi?" ja "Miten voit muistaa kaikki vuorosanat?". Vastauksillaan hän hauskuutti yleisöä. Näin alkoi Teppolassa valtakunnallinen positiivisuusviikko.

Marttia ei tietenkään päästetty lähtemään talosta ennen kuin hoitajat saivat ottaa hänen kanssaan selfiet ja ennen kuin kahvit oli juotu. Onneksi Seppo ehätti myös yhteiskuvaan.
