Kohti kesää
Täällä hoivakoti Teppolassa mennään kohti kesää ja kovaa kyytiä mennäänkin. Viikon mittaa olemme ulkoilleet, taiteilleet, pitäneet yhteisöpalaverin kesän toivetekemisten ja muiden mielen päällä olevien asioiden suhteen. Hiirenkorvalla olevat koivut ja lintujen ihana liverrys on huomattu.
Asukkaamme toivovat kesälle muun muassa; ulkoilua, puutarhatöitä, makkaranpaistoa ja jäätelöllä herkuttelua. Nämä toiveet napataan korvan taakse ja toteutellaan niitä pitkin kesää.
Viikko on sisältänyt monenlaista mukavaa tekemistä. Loppuviikosta rentouduttiin ulkona isolla porukalla; aurinko lämmitti mukavasti, musiikkia kuunneltiin, koivumaalauksia väkerreltiin ja "maailmaa parannettiin".
Hoivakoti Teppolan ilmoitustaululle on ilmestynyt myös kaunis runo, jonka hoitaja luki asukkaille. Runo sai ihastusta aikaan.
"Lintu on toivon merkki pimeän sylissä, niin kauan kuin lintu laulaa maailman kylissä, pääty ei leikki lasten, ei hymy vanhusten. Lintu on toivon merkki, kuuletko laulun sen?"
Viikolla asukkaat kävivät hoitajien saattamana lenkillä. Kukkia ja luontoa yleensä tutkittiin ja ihasteltiin matkan varrella. Kasvejakin tunnistettiin.
Yläkerrassa koristeltiin käpyjä. "Tämä rouva tässä vieressä on niin taitava ja ihana, että pittää ihan kädestä ottaa kiinni", tuumasi Annikki häntä avustaneelle hoitajalle Miialle. Yksi tärkeä osa hoitajan työtä on löytää asukkaalle mieluisat tekemiset ja virikkeet, sekä tarjota näitä virikkeitä oikeaan aikaan. Kaikki ei sovi kaikille, eivätkä asukkaat aina jaksa osallistua heille tarjottuihin virikkeisiin. Joskus voidaan myös olla vaan, ihan hiljaakin.
Askartelutuokion jälkeen on mukava rentoutua kuuntelemalla kesäisiä säveliä, sekä juomalla päiväkahvit parvekkeella.
Ulkosalla on koivut jo hiirenkorvilla kovastikin, joten päätimme tuoda koivut myös sisälle Teppolaan. Aino ja Eila maalauspuuhissa.
Tarkkaa työtä, mutta hoitaja avustaa. Aino tökkäsi sormen maaliin, katseli vihreää väriä sormessaan ja tuumasi että "tämähän on niin kuin karkkia". No, jäi se karkki syömättä, tarjottiin Ainolle leivoskahvit "karkin" sijasta.
Sommittelua; minne maalia "töpätään"?
Vanhat kädet taiten tekee.
Alli ja Sirpa keskittyvät.
Seinällä olevan lintujulisteen viereen päädyttiin koivuaskartelut laittamaan. "Siitä saivat linnut itselleen kodin", tuumasi Hilkka, tarkoittaen että kuvan linnut pääsevät puihin nyt asustamaan.