Missä tapahtuu: Esperi Hoivakoti Teppola, Oulu

22

marraskuu

2022

Lähtölaskenta Jouluun

Joulua kohti mennään kovaa kyytiä. Sen myötä on jouluvalmistelut aloitettu myös täällä meillä hoivakoti Teppolassa.
piparit

Piparkakkuja, jouluseimi, jouluvaloja... niistä on meidän joulun aloitus tehty. Jouluiset valot ja tuoksut tuovat mukavasti tunnelmaa ja piristystä taloon. Suunnitelmissa on pitää viikon loppupuolella kauneimmat joululaulut aivan omalla porukalla asukkaiden ja hoitajien kesken. 

Leena leipoo
Maanantaina vietimme kansallista piparkakkujen leipomispäivää. Tarkkaa puuhaa, kun kuorrutteetkin pitää laittaa. :)
Leivontaa
Naiset nauttivat päästessään leipomaan.
Monille asukkaillemme leipominen on ollut jouluun kuuluva perinne. Siiri muisteli ja kertoi hoitajalle, kuinka oli aina pikkutyttönä auttanut äitiään piparkakkujen ja joulutorttujen leipomisessa. "On siinä äidillä ollut kamalasti hommaa, kun meitä lapsia taisi olla lähemmäs kymmenen", Siiri mietiskeli ja muisteli. Myös kuivakakkuja oli jo hänen lapsuudessaan tehty.
Seimi
Myös odotettu jouluseimi on jälleen kasattu. Tänä vuonna seimi saa ilahduttaa yläkerran asukkaita.
Elokuvahtki
Alkuviikosta asukkaat virittäytyivät jouluisiin tunnelmiin katselemalla jouluaiheisia elokuvia.
Elokuvahetken tarjoilut olivat tunnelman mukaan jouluisen makeat. :)
herkkuja
Valoja
Viime viikolla saimme valoja pimeään niin sisälle kuin ulos. Kuten kuvasta näkyy, Pertti toimi työnjohtajana ja asentajana. Viikonloppuna hän vielä tuumaili, että valojen laitto on kesken ja homma kuulemma jatkuu tuonnempana.
Jouluvaloja alkaa olla myös monien asukkaiden huoneissa.
Atte leipoo
Vielä löytyi mukavia leivontakuvia lisää. Iloinen Atte tekee piparkakkuja, taiteilija vauhdissa siis. :)
Aino leipoo
Rapatessa roiskuu ja leipoessa jauhot pölisee. :) Aino onnellisena leipomishetken äärellä. Hänellä on taito iloita virikkeistä joita järjestämme. Usein kuulemme myös vuolaat kiitokset hänen suustaan, kun jotain mukavaa on yhdessä tehty. Nämä ovat meille kaikille tärkeitä hetkiä.

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoivakoti Teppola, Oulu

Hilkkaa naurattaa
27.11.2023

Arjen iloja

Olemme elelleet Teppolassa viime aikoina meidän näköistä arkea. Hieman pakkaa on sekoittanut korona-aalto, joka on pistäytynyt niin asukkaiden kuin hoitajienkin luona. Alamme onneksi olemaan jo aallon harjan loppupuolella. Onneksi hymymme ei helposti hyydy!
lukupiiri
27.10.2023

Hoitajana Teppolassa

Tällä viikolla saimme odotetun vieraan kun Eija tuli kirjastosta pitämään lukupiiriä. Erilaisten tarinoiden kuunteleminen on asukkaillemme aina mieleistä puuhaa, ja saa aikaan mukavaa keskustelua sekä muistelua. 
Lisäksi kuluneella viikolla Teppolassa on nautittu vielä hyvistä ulkoilukeleistä sekä pelattu erilaisia pelejä.
Tässä päivityksessä kurkkaamme hieman, mitä kaikkea hoitajan työhön sisältyy Teppolassa.