Missä tapahtuu: Esperi Hoivakoti Teppola, Oulu

25

helmikuu

2023

Laskiaispullia ja Matinpäivän mietteitä

Viikkomme hoivakoti Teppolassa on ollut jälleen tekemisen täyteinen ja aktiivinen.
tanssit

Alkuviikosta asukkaat herkuttelivat maukkailla laskiaispullilla. Loppuviikosta pullat sulateltiin tuolijumpan ja laulun voimin. Innostuipa joku hieman tanssahtelemaankin musiikin tahtiin, kun lauluryhmä Soinnukkaat kävi esiintymässä musiikista kiitollisille asukkaillemme. Kiitos Soinnukkaat.

Matinpäivä sai mietteitä kevääseen. Vanha sanonta sanookin, että "mitä saa Mattina, sitä sää Maariana". Muistelimme porukalla vanhan kansan sääennustuksia Matinpäivään liittyen. Muutamat asukkaat muistivat, että säätä ja kuunkiertoa oli aikoinaan seurattu tarkoin, etenkin maataloissa. Se oli tärkeä osa elämää. Rantamaisemissa varttuneet asukkaat olivat tottuneet seuraamaan jäiden lähtöä. Nyt koemme, että talvenselkä on taittunut, suuntaamme katseet hyvillä mielin kevääseen.

pullat
Nämä pullat maistuivat tiistaina jokaiselle. :)
Laulua
Yläkerran porukka innostui laulamaan myös hoitajien kanssa.

Matinpäivän sääennustuksien suhteen tulimme yläkerran asukkaiden kanssa siihen tulokseen, että ensi kesä on meille poutainen; "jos Mattina on pakkanen, silloin on kesä poutainen". Mattina nimittäin saimme nauttia aurinkoisesta pakkaspäivästä näillä leveyksillä.
jumppaa
Tuolijumpan pyörteissä. Kädet ja jalat saivat mukavasti liikettä, kun Jaana veti asukkaille tuolijumppaa.

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoivakoti Teppola, Oulu

supervoimia
21.9.2023

Supervoimia - oikeesti on

"Katso minua silmiin ja muista - sinulla on Supervoimia - oikeasti on" lukee kortissa, jonka saimme jalkahoitaja Catilta Ladys&Gentleman hoitolasta. Meillä oli ilo tutustua Catiin, joka joutui valitettavasti lopettamaan viikottaiset jalkahoidot Teppolassa. Toivotamme lämpimästi tervetulleeksi jalkahoitola Sirenasta Riikan, joka aloittaa lokakuussa. Ilmoitimme tästä omaisille parisen viikkoa sitten.
Puu
7.9.2023

Positiivisia ajatuksia ilmoille

Täällä Teppolassa on vietetty positiivisuusviikkoa. Koska positiivista löytyy elämästä ja arjesta vähän "sieltä, täältä ja tuolta", päätimme kasata näitä ajatuksia yhteen ja koota niistä "positiivisuuspuut" talon seinille. Vietimme myös Suomenhevosenpäivää keskiviikkona, jolloin hoitajamme Rose esitteli asukkaille asiantuntevasti hevosiin liittyviä tarvikkeita ja varusteita.
Martti Suosalo
5.9.2023

Hyvänmielen lähettiläs

Tunnelma oli odottava ja innostunut, kun saimme tunnetun, oululaissyntyisen näyttelijä Martti Suosalon vieraaksemme maanantaina. Näyttelijä istahti tuolille, esitteli itsensä ja aloitti vuoropuhelun yleisön kanssa hänelle tyypillisellä rennolla tyylillä. Martti on syntyjään oululainen ja asunut lapsuudessaan Tuirassa. Tuira on tuttu lähiö monelle asukkaallemme ja siitäkin riitti juttua. Tällä kertaa hänet toi Ouluun Teatteri Sirkus Suosalo, jonka viimeinen esitysilta oli maanantaina. Yleisö kyseli innokkaasti Martilta mm. "Miksi sinusta tuli näyttelijä?", "Mikä oli ensimmäinen roolisi?" ja "Miten voit muistaa kaikki vuorosanat?". Vastauksillaan hän hauskuutti yleisöä. Näin alkoi Teppolassa valtakunnallinen positiivisuusviikko.