Missä tapahtuu: Esperi Hoivakoti Teppola, Oulu

3

lokakuu

2022

Leppäkerttuja pianon päällä...

Hoivakoti Teppolaan saimme loppuviikosta liudan leppäkerttuja pianon päälle asukkaiden elämää kurkistelemaan...
Maalaushetki

...eikä kyseessä olekkaan mitkä tahansa lepääkertut, vaan kiviin maalatut semmoiset. Onpa joukkoon lennähtänyt yksi ampiainenkin väriä tuomaan. Maalaushetki oli mukava tapa viettää aikaa asukkaiden kanssa. Aluksi kivien maalaus herätti ikäihmisissä hieman ihmetystä, koska kukaan ei ollut aiemmin kivitaidetta tehnytkään. Pian porukka kuitenkin innostui, eivätkä kaikki meinanneet malttaa edes lopettaa taiteilua.

maalarit
Maalausurakan alkaessa Sirkka hassutteli ottamalla siveltimen käteen ja leikisti maalaamalla kasvoilleen poskipunaa. Onneksi siveltimessä ei vielä siinä vaiheessa ollut väriä. :)
Käden jälki oli kaikilla tarkkaa, muutamien kanssa hoitajat avustivat. Alli ja Leena "pipersivät" erityisen tarkasti. Alli muistelikin vielä illalla maalaustuokiota ja kertoili innostuksestaan taiteiluun.
Leppisryhmä
Nyt yläkerran pianon päällä on minikokoinen taidenäyttely. Jokainen kivi on persoonallinen ja hieno. Ovelan näköinen ampiainen on livahtanut leppäkerttulauman keskelle veikeästi kurkistelemaan.

Kivimaalauksien innoittamana hoitajat pohtivat jo useita muita kädentaitoja ylläpitäviä askarteluaiheisia virikkeitä syksyn ja tulevan talven päiville. Yksi idea poikii yleensä lisää mielenkiintoisia ideoita.
lukupiiri
Lisäksi paikallisen kirjaston Eija kävi eräänä päivänä ilahduttamassa asukkaita lukupiirillä. Kirjojen kuunteleminen on useimmille asukkaillemme mielekästä.

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoivakoti Teppola, Oulu

supervoimia
21.9.2023

Supervoimia - oikeesti on

"Katso minua silmiin ja muista - sinulla on Supervoimia - oikeasti on" lukee kortissa, jonka saimme jalkahoitaja Catilta Ladys&Gentleman hoitolasta. Meillä oli ilo tutustua Catiin, joka joutui valitettavasti lopettamaan viikottaiset jalkahoidot Teppolassa. Toivotamme lämpimästi tervetulleeksi jalkahoitola Sirenasta Riikan, joka aloittaa lokakuussa. Ilmoitimme tästä omaisille parisen viikkoa sitten.
Puu
7.9.2023

Positiivisia ajatuksia ilmoille

Täällä Teppolassa on vietetty positiivisuusviikkoa. Koska positiivista löytyy elämästä ja arjesta vähän "sieltä, täältä ja tuolta", päätimme kasata näitä ajatuksia yhteen ja koota niistä "positiivisuuspuut" talon seinille. Vietimme myös Suomenhevosenpäivää keskiviikkona, jolloin hoitajamme Rose esitteli asukkaille asiantuntevasti hevosiin liittyviä tarvikkeita ja varusteita.
Martti Suosalo
5.9.2023

Hyvänmielen lähettiläs

Tunnelma oli odottava ja innostunut, kun saimme tunnetun, oululaissyntyisen näyttelijä Martti Suosalon vieraaksemme maanantaina. Näyttelijä istahti tuolille, esitteli itsensä ja aloitti vuoropuhelun yleisön kanssa hänelle tyypillisellä rennolla tyylillä. Martti on syntyjään oululainen ja asunut lapsuudessaan Tuirassa. Tuira on tuttu lähiö monelle asukkaallemme ja siitäkin riitti juttua. Tällä kertaa hänet toi Ouluun Teatteri Sirkus Suosalo, jonka viimeinen esitysilta oli maanantaina. Yleisö kyseli innokkaasti Martilta mm. "Miksi sinusta tuli näyttelijä?", "Mikä oli ensimmäinen roolisi?" ja "Miten voit muistaa kaikki vuorosanat?". Vastauksillaan hän hauskuutti yleisöä. Näin alkoi Teppolassa valtakunnallinen positiivisuusviikko.