Missä tapahtuu: Esperi Hoivakoti Teppola, Oulu
11
toukokuu
2023
Mielekästä arkea
Yhdessä tekemistä, kaikki on tyytyväisiä, juttelemista, sellaista niin kuin täällä on. Muun muassa nämä asiat nousivat esille kun keskustelimme asukkaiden kanssa siitä, minkälaista on mielekäs arki. Tälläkin viikolla olemme saaneet nauttia mielekkäästä arjesta.


Keskiviikkona sade väistyi ja aurinko alkoi paistamaan. Kokoonnuimme yhdessä ulos viettämään Unelmien ulkoilupäivää. Kaiken kaikkiaan ulkoilutapahtumaan osallistui 24 asukasta, muutamia omaisia ja liuta hoitajia. Nautimme toistemme seurasta ja lauloimme yhdessä vanhoja suomalasia kansanlauluja. Allille laulut olivat tuttuja. Hän kertoo, että tykkää laulaa ja onkin elämänsä aikana lauleskellut paljon.

Annikki ja Sirpa lähtivät mielellään ulkoilemaan, ulkona on hymy herkässä. Kun pukeutuu lämpimästi, ei pieni tuulenvire haittaa. Muiden jo lähtiessä sisälle, ei nämä naiset malttaneet seurata perässä. He kertoivat, että haluavat vielä nauttia ihanasta ulkoilmasta.

Yhteistä tekemistä Suomi tietopelin äärellä. Katja kyselee kiperiä kysymyksiä, johon asukkaat tietävät hienosti vastauksia. Hieman annetaan vinkkejä, jos vastausta ei meinaa löytyä.
"Nyt voin kehuskella kylillä että olen käynyt henkilökohtaisella kosmetologilla", totesi Aino, kun hoitaja lakkasi häneltä kynnet. Lopulta Aino halusi myös itse kokeilla kynsien lakkausta. Taisimmekin saada Teppolaan oman kosmetologin kun se Ainolta näytti niin hienosti sujuvan.
