Missä tapahtuu: Esperi Hoivakoti Teppola, Oulu

4

toukokuu

2023

Pehmolelusuunnistus

Täällä hoivakoti Teppolassa on viikon mittaa ulkoiltu ja suunnistettu. Ja kyllä, suunnistus onnistuu myös pyörätuolin avulla.
Leena ulkoilaa

Keskiviikkona oli jännää, kun taloon tuli tieto että nyt on muutamat pehmoeläimet piiloutuneet Teppolan takapihalle. Niitä lähdettiin pienissä ryhmissä pihalle etsimään vihjelapun turvin. Mikä oli kukkapuskan juurella, mikä oli lipputangossa. Suunnistuksen aikana saatiin myös aivonystyrät liikkeelle kun asukkaat saivat pohtia muun muassa, että minne se lippu laitetaankaan liehumaan ja mistä löytyy värikkäitä kukkia. Asukkaat pitivät suunnistuksesta kovasti, vaikka aamulla niin aurinkoinen ilma muuttuikin tuuliseksi ja viileäksi iltapäivää kohti. Suunnistus onnistui kuitenkin mukavasti. 

Ainoa nauratti, kun hän äkkäsi pensaassa killuvan haikaran. Näin sitä myös pyörätuolilla onnistuu suunnistus, kun hoitaja hieman avustaa.
Sari ja Aino
Annikki
"Missä paistat kesällä makkaroita? Sieltä löydät minut, menin jo edeltä käsin herkkuja etsimään", tuumaili grillikatokselle piiloutunut nalle. Annikki nappasi nallen syliinsä, rutisti napakasti. Sävy sävyyn olivat Annikin vaatteet nallen kanssa.
"Tulin tänne kaukaa etelästä katsomaan, joko täällä olisi kesä alkamassa. Tuuli tupsautti minut jonnekin havupensaaseen, etsi minut", oli eräs pihalle piilotettu haikara viestiin kirjoittanut. Eipä aikaakaan, kun haikara löydettiin.
Ulkona
Leena ulkona
Aurinko ja ulkoilma saavat nauramaan. :)
lauluhetki
Torstaina seurakunnan laulukerho kävi laulattamassa asukkaita keväisillä lauluilla. Useimmat asukkaamme nauttivat lauluista, lauloivat kyynel silmässä mukana, tahtia lyöden.

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoivakoti Teppola, Oulu

supervoimia
21.9.2023

Supervoimia - oikeesti on

"Katso minua silmiin ja muista - sinulla on Supervoimia - oikeasti on" lukee kortissa, jonka saimme jalkahoitaja Catilta Ladys&Gentleman hoitolasta. Meillä oli ilo tutustua Catiin, joka joutui valitettavasti lopettamaan viikottaiset jalkahoidot Teppolassa. Toivotamme lämpimästi tervetulleeksi jalkahoitola Sirenasta Riikan, joka aloittaa lokakuussa. Ilmoitimme tästä omaisille parisen viikkoa sitten.
Puu
7.9.2023

Positiivisia ajatuksia ilmoille

Täällä Teppolassa on vietetty positiivisuusviikkoa. Koska positiivista löytyy elämästä ja arjesta vähän "sieltä, täältä ja tuolta", päätimme kasata näitä ajatuksia yhteen ja koota niistä "positiivisuuspuut" talon seinille. Vietimme myös Suomenhevosenpäivää keskiviikkona, jolloin hoitajamme Rose esitteli asukkaille asiantuntevasti hevosiin liittyviä tarvikkeita ja varusteita.
Martti Suosalo
5.9.2023

Hyvänmielen lähettiläs

Tunnelma oli odottava ja innostunut, kun saimme tunnetun, oululaissyntyisen näyttelijä Martti Suosalon vieraaksemme maanantaina. Näyttelijä istahti tuolille, esitteli itsensä ja aloitti vuoropuhelun yleisön kanssa hänelle tyypillisellä rennolla tyylillä. Martti on syntyjään oululainen ja asunut lapsuudessaan Tuirassa. Tuira on tuttu lähiö monelle asukkaallemme ja siitäkin riitti juttua. Tällä kertaa hänet toi Ouluun Teatteri Sirkus Suosalo, jonka viimeinen esitysilta oli maanantaina. Yleisö kyseli innokkaasti Martilta mm. "Miksi sinusta tuli näyttelijä?", "Mikä oli ensimmäinen roolisi?" ja "Miten voit muistaa kaikki vuorosanat?". Vastauksillaan hän hauskuutti yleisöä. Näin alkoi Teppolassa valtakunnallinen positiivisuusviikko.