Missä tapahtuu: Esperi Hoivakoti Teppola, Oulu

16

elokuu

2023

Ripaus elokuuta

Elokuun puolivälissä olemme täällä Teppolassa ihastelleet loppukesän kauniita värejä ulkosalla, pohtineet muumien mietelauseita Tove Janssonin 9.8 vietetyn syntymäpäivän kunniaksi, sekä maistelleet maukkaita vohveleita.
Syysleimut

Alla Muumipeikon juhannusruno, joka oli eräänä yönä ilmestynyt täällä Teppolassa alakerran ilmoitustaululle. 

 

"Pään painan ruohikolle

ja oion jalkojain.

En jaksa pohdiskella,

mä tahdon olla vain.

 

Sen viisaammat voi tehdä,

mä päivän kultaan jään.

Mä tunnen kaikki tuoksut,

ja luonnon loiston nään.

 

Voi leikitellä mielikseen,

voi ottaa jättää paikoilleen

tai olla niin kuin luonnostaan

ja maata vaan.

 

Mä peikko siihen uskoon jään,

on maailma tää minkä nyt mä nään"

(Tove Jansson)

 

Ulkoilua
Aino innostui keräämään Teppolan takapihalta korean värisiä syysleimuja.
Kukkia kerättiin niin paljon, että niistä saatiin iloa myös sisälle.
Kukkia
Jumppa hommat
Alkuviikosta fysioterapeutti toteutti suurelle ryhmälle värikkään huivijumpan. Jumpassa hyödynnettiin värikkäitä huiveja ja mielikuvia; "kaulitaan piparkakkutaikinaa, käännellään veneen ruoria", ohjeisti fysioterapeutti. Asukkaat olivat mukana reippaasti.
Jumppa
Välillä lihaksia rentoutettiin ja ravisteltiin ihan muuten vain "huiskimalla" huivilla eteenpäin.
Vohvelit
Perinteisesti vohvelit kuuluvat Teppolan kesään. Keskiviikkona otettiin vielä vohvelinpaistohetki terassilla. Vohveleiden tuoksu oli herkullinen, sen perässä taisikin porukka liikkua. Asukkaamme Ville toimi koemaistajana. Vohvelit menivät läpi seulan, joten pian kaikki saivat suunsa makeaksi.
Hoitaja pienii vohvelit niin, että jokainen saa hyvin syötyä.
Sylvi odottaa

Viimeisimmät kuulumiset: Esperi Hoivakoti Teppola, Oulu

Hilkkaa naurattaa
27.11.2023

Arjen iloja

Olemme elelleet Teppolassa viime aikoina meidän näköistä arkea. Hieman pakkaa on sekoittanut korona-aalto, joka on pistäytynyt niin asukkaiden kuin hoitajienkin luona. Alamme onneksi olemaan jo aallon harjan loppupuolella. Onneksi hymymme ei helposti hyydy!
lukupiiri
27.10.2023

Hoitajana Teppolassa

Tällä viikolla saimme odotetun vieraan kun Eija tuli kirjastosta pitämään lukupiiriä. Erilaisten tarinoiden kuunteleminen on asukkaillemme aina mieleistä puuhaa, ja saa aikaan mukavaa keskustelua sekä muistelua. 
Lisäksi kuluneella viikolla Teppolassa on nautittu vielä hyvistä ulkoilukeleistä sekä pelattu erilaisia pelejä.
Tässä päivityksessä kurkkaamme hieman, mitä kaikkea hoitajan työhön sisältyy Teppolassa.