Missä tapahtuu: Esperi Hoivakoti Teppola, Oulu
2
huhtikuu
2023
Teppolan loppuviikko oli väriä täynnä
"Virvon varvon tuoreeks terveeks, tulevaks vuodeks, vitsa sulle, palkka mulle". Loppuviikko on ollut meillä täällä hoivakoti Teppolassa väriä täynnä, kun olemme askarrelleet ja väkerrelleet erilaisia pääsiäiskoristeita.

Yläkerran asukkaat kunnostautuivat maalailemalla pirteän värikkäitä pääsiäismunia. Alakerrassa puolestaan taiteiltiin kasa kauniita virpomisoksia. Vielä muistui monelle mieleen vanha, perinteinen virvon varvon loru.
Tarkkaa hommaa, mutta hienosti menee.


Vielä vanhat kädet taitaa, tuumailee Annikki. Kuvassa myös aiemmin istutetut ohraruohot, jotka nyt ovat kasvuun hurahtaneet.

Hoitaja asetteli virpomisoksia ja muita asiaan kuuluvia tarvikkeita pöydälle esille. Samalla hän jutteli toisen hoitajan kanssa siitä, että Aino pitäisi aivan ehdottomasti käydä pyytämässä mukaan "vitsoja" tekemään. Toinen hoitaja lähti hakemaan Ainoa paikalle, mutta siinä samassa Aino tulikin itse toisesta ovesta päiväsaliin kuin tilauksesta ja kysyi että "mitä hauskaa me tänään tehdään"? Molempia nauratti, kun hoitaja tuumasi Ainolle että taisit ajatukset kuulla kun tulit paikalle oikeaan aikaan. Aino nautiskeli askarteluhetkestä ja koristeli taitavasti oman oksansa täyteen kirkkaita kukkasia.

Irja on taiteellinen ihminen. Hänelle oli tarkkaa, että minkä värisiä koristeita minnekin laitetaan. Hoitaja auttoi kiinnittämään koristeet.
Pertti ei innostunut askarteluasioista, taisi kokea ne enemmän "hameväen" hommaksi. Vaan löytyihän sitä miehistäkin tekemistä, kun Pertti päätti alkaa suunnitella tulevia korjaustarpeita ja -ehdotuksia hoivakodille. Katsotaan vielä, että meneekö kaikki ehdotukset seulan läpi. Ainakin märkätilojen saumaukset pitää katsoa, taisipa olla myös kattopeltien tarkastuksen aika edessä. On se hyvä että meillä on täällä mies, joka tietää kuinka rakennuksesta huolta pidetään. ;)
