Missä tapahtuu: Esperi Hoivakoti Teppola, Oulu
20
tammikuu
2023
Toiveita alkaneelle vuodelle
Kun uusi vuosi on aluillaan, on ajankohtaista miettiä toiveita alkaneelle vuodelle.

"Mitä toivot alkaneelta vuodelta?", kyseli hoitaja asukkailta hiljattain. Toiveet olivat hauskoja, huumorintajuisia ja oivaltavia.
"Toivon että nuotiolle laitetaan tulet ja paistetaan siellä makkaraa"
"Kahvia ja pullaa"
"Haluamme yllätyksiä elämään, myös arvoituksia"
"Rauhaa ja turvaa"
"Musiikkia ja terveyttä"
"Toivon että pystyn liikkumaan itse tällä minun pyörätuolilla"
"Koiravieraat on kivoja"
"Pelejä"
"Me tahotaan tänne kerho"
"Töitä ja onnellisia päiviä"
Yleisesti ottaen kaikki toivoivat pääasiassa arjen pysyvän tavanomaisena ja turvallisena. Myös ruokatoiveita on esitetty.

Pikku hiljaa toteutamme ja huomioimme asukkaidemme toiveita. Joka päivä on varattava aikaa viriketoiminnan pitämiselle. Yhteinen pelihetki opiskelijoiden kanssa sattuikin järjestymään perjantain kunniaksi. Monet asukkaistamme viihtyvät hyvin opiskelijoiden parissa. Opiskelijat eivät ole hoitotyön vahvuudessa mukana, joten he pystyvät irtaantumaan eri tavalla perushoitotyöstä ja antamaan asukkaille tavallista enemmän aikaa mm.virikkeitä järjestämällä. Hiljattain olemmekin saaneet taas joukon innostuvia ja osallistuvia, uusia hoivatyön opiskelijoita joukkoomme.

Joko kevättalvi kurkkii ikkunan takaa? Kyllä vain. Aletaanpa suunnitella kevättalvelle toiveiden mukaisesti makkaranpaistoa Teppolan takapihalle. :)
Takapihan pienet linnut ovat ilahduttaneet asukkaitamme viime aikoina. Juuri taisi yksi ulkoiluporukka lähteä linnuille ruokaa viemään. Sieltä se kevät tulee.
Takapihan pienet linnut ovat ilahduttaneet asukkaitamme viime aikoina. Juuri taisi yksi ulkoiluporukka lähteä linnuille ruokaa viemään. Sieltä se kevät tulee.