Ulkojumppaa ja marjastusmuistoja

"Me sua ootettiin", tuumailivat asukkaat alkuviikosta, kun fysioterapeutti tuli pitämään tuolijumppa hetken. Jumppa pidettiin tällä kertaa ulkona kauniin kelin turvin. Mikäs sen mukavampaa, kuin yhdistää ulkoilu ja muu aktiviteetti toisiinsa. Asukkaat tykkäsivät kovasti, osallistujia oli paljon. Lisäksi eräs hoitajamme laittoi kotaan tulet, joten tunnelmakin oli kohdallaan. Tietenkin asukkaamme olisivat halunneet paistaa tulilla makkaraa, mutta nyt emme olleet osanneet varautua sopivalla määrällä makkaroita. Otamme kuitenkin vinkistä vaarin; järjestämme vielä tulevan syksyn aikana suositun makkaranpaistopäivän.

Talon sisäpihalla kasvaa muutamia viinimarjapensaita. Sieltä ovat asukkaamme käyneet viime aikoina maistelemassa herkkuja, osa on myös kuppiin niitä kerännyt. Pyörätuolikaan ei ole ollut este marjojen poimimiselle, vaan hoitaja on "pukannut pyörätuolin puskaan" aivan kirjaimellisesti. Sittemmin viinimarjat on aikalailla syöty ja pensaat loppuun kaluttu, mutta mielet ovat olleet vielä marjastuksessa. Torstaina sateen pauhatessa ulkona, istuimme asukkaiden kanssa alas muistelemaan marjastukseen liittyviä muistoja. Useimmat asukkaistamme ovat marjastaneet jo lapsena. Monilla tämä huvi ja hyöty oli säilynyt myös aikuisikään saakka. Mustikoita ja puolukoita oli löytynyt metsistä enimmäkseen, mutta olipa osa poiminut myös vadelmia, hilloja ja mesimarjoja. Pihalla kasvavia mansikoita ja muita ei tietenkään sovi unohtaa. Mitä niistä marjoista sitten oli tehty? Usein marjat oli syöty semmoisenaan tuoreeltaan, etenkin vadelmat ja harvinaisemmat mesimarjat. Monet olivat kuitenkin tavanneet leipoa marjapiirakoita ja säilöä marjoja talven varalle. Myös marjapuurot olivat olleet suosiossa.

Marjastuksen ympärille liittyy monilla muistoja. Puhelias Pentti muisteli nähneensä karhun erään suojärven laidalla. Tapaus ei Penttiä itseään ollut kuitenkaan säikäyttänyt, sillä karhu oli ollut hänestä itsestään katsoen vastarannalla. Kuulemma suomättäitä se "Otso" oli siellä tonkinut ruuan toivossa, meinotteli Pentti. Seija muisteli myös nähneensä karhun erään marjastusretken tuoksinassa. Aino kertoi, kuinka oli lapsena ollut äitinsä ja häntä itseään vuotta nuoremman veljen kanssa marjassa. Aino ja veli olivat keskenään kilpailleet siitä, että kumpi saa marjasankon ensinnä täyteen. Veli oli vaikuttanut alkuunsa ahkeralta marjastajalta, mutta jossain vaiheessa Ainoa oli alkanut velipojan marjastusonni epäilyttää. Aino oli mennyt tutkimaan veljen sankoa, ja sieltäpä oli puhtaan marjapinnan alapuolelta paljastunutkin sangollinen sammaleita. Loppuunsa Ainoa oli tämä asia vain naurattanut, kuulemma äitiä myös. Yhteisten muisteluhetkien aikana monet hieman hiljaisemmatkin asukkaat saavat rohkeutta ja uskaltautuvat tuomaan esille omia muistojaan. Hiljainen Irja innostui vielä lopuksi kertomaan, kuinka aikonaan oli Osmankijärvellä saanut lapsena isänsä kanssa kalaa niin paljon, että navetan karjakeittiössä kaloja perkannut äiti ei kerennyt edes perkata kaloja sitä tahtia, kun niitä jo tuli lisää. Muisteloiden jälkeen pääsivät asukkaamme nauttimaan tuoreesta viinimarjapiirakasta, jonka eräs ripeäotteinen hoitajamme keittiöllä työsti.