Missä tapahtuu: Esperi Hoivakoti Teppola, Oulu
10
lokakuu
2022
Valtakunnallinen vanhusten viikko
Tänä vuonna vanhusten viikon teemana oli "yhdessä luontoon". Viikon aikana katselimme luontoaiheisia ohjelmia yhdessä nojatuolista. Yhtenä päivänä lähdimme isolla porukalla ulkoilemaan luontoon ja useita omaisiakin oli mukana. Tapahtuman päätteeksi pastori Jukka piti hartauden Teppolan sisäpihalla. Juhlaviikon kunniaksi saimme vieraaksemme kanteleensoiton taitajaserkukset Eero ja Paavo Pitkälän sekä Hilkka Takalon. Tuttu ja kaunis kansanmusiikki rauhoitti kuulijoitaan. Vanhusten viikko oli samalla kansallinen eläinten viikko. Saimme vieraaksemme karvaisen, pienen Paco -koiran, jonka pehmeää turkkia sai silittää ja jota sai rutistaa ja halailla.



Kannel on suomalaisten kansansoitin ja meillä oli ilo saada kanteleensoittajaserkukset Eero ja Paavo Pitkälä sekä Hilkka Takalo soittamaan asukkaillemme tuttuja ja rauhoittavia kansanlauluja. Ihastuttavia kommentteja leijui ilmassa heidän kaunista kantelemusiikkia kuunnellessa.
Koska vanhusten viikko oli samalla myös eläinten viikko hoitajamme Anniina toi vuoroon tullessaan 10 kuukauden ikäisen Paco - koiran asukkaidemme paijattavaksi. Pentu on mäyräkoiran ja cheltin sekoitus. Paco vieraili myös reippaana huoneissa. Sen pehmeää turkkia sai silittää ja sitä sai myös halata.


Hilkka ei ollut moksiskaan Pacon nuollessa hänen kasvojaan. Eläimen paijaaminen ja silittäminen erittää mielihyvähormoneja.