Esperi Hoivakoti Kärjenpuisto, Seinäjoki

1
20.1.2023

Viikon kuulumisia Kärjenpuistosta

Makeasti oravainen makaa sammalhuoneessansa; sinnepä ei Hallin hammas eikä metsämiehen ansa ehtineet milloinkaan.

Kammiostaan korkeasta katselee hän mailman piirii, taisteloa allans’ monta; havu-oksan rauhan-viirii päällänsä liepoittaa.

Mikä elo onnellinen keinuvassa kehtolinnass’! Siellä kiikkuu oravainen armaan kuusen äitirinnass’: Metsolan kantele soi!

Siellä torkkuu heiluhäntä akkunalla pienoisella, linnut laulain taivaan alla saattaa hänen iltasella unien Kultalaan.
pulla
14.2.2021

Laskiaissunnuntain ja ystävänpäivän viettoa

" Hei hienoa, pitkää valosta, vahvaa,
hei pitkää pellavasta, virokasta liinaa!
Hurraa äidille pitkiä pellavia,
nauriita kuin lautasia,
räätiköitä kuin nurkanpäitä,
isälle tupakkikultaa kans!"
"Huroo, huroo, huroo.
Pitkiä pellavia.
Tuppurat, tappurat toiseen taloon,
pitkiä pellavia meille.
Hiilet teille, tuhka meille."

Tänään vietetään laskiaissunnuntaita johon kuuluu perinteisesti pulkkamäki. Pulkkamäessä kuuluu perinteiden mukaan huutaa laskiaishuutoja, joissa erilaisia usein toistuvat pitkät pellavat! Laskiaishuudoissa on paikkakunnittain erilaisia loruversioita.

Teimme ennen lounasta hoivakodilla laskiaispullia joita nautimme kahvin kanssa. Päivällä viriketuokiolla juttelimme asukkaiden kanssa laskiaisen vietosta. Tämä sunnuntai kulunut mukavasti, myös hiihtoja on asukkaat innokkaasti katselleet televisiosta.