Esperi Care keskittää toimintaansa - luopuu Sinivida Oy:stä ja Uudenmaan Tukitupa Oy:stä

5.10.2020 | Tiedote

Osana keskittymistään ydinliiketoimintaansa, Esperi Care myy Sinivida Oy:n ja Uudenmaan Tukitupa Oy:n osakekannat. Asiakkaiden palveluihin tai henkilöstön työsuhteisiin omistusmuutoksilla ei ole vaikutuksia.

Esperi Care aloitti vuoden 2019 alussa mittavat toimenpiteet hoivan laadun parantamiseksi ja henkilöstön hyvinvoinnin kehittämiseksi. Yhtiö on samanaikaisesti käynyt läpi liiketoimintojaan ja arvioinut kehitystarpeita. Tähän liittyen Esperi on nyt tehnyt päätöksen luopua kokonaisuudesta, joka pääasiassa liittyy mielenterveyskuntoutujien kotiin vietävien palveluiden tuottamiseen pääkaupunkiseudulla.

”Keskitymme ydinliiketoimintaamme ja suuntamme kehitystoimiamme yhä enemmän palveluihin, joita tuotamme omissa kodeissamme. Olen iloinen, että olemme löytäneet nyt myytävälle palvelukokonaisuudelle uuden omistajan, jolla on mahdollisuus ja halu kehittää toimintaa edelleen”, toteaa Esperin toimitusjohtaja Stefan Wentjärvi.

Keskittymisen seurauksena Esperi Care myy Sinivida Oy:n ja Uudenmaan Tukitupa Oy:n Medivida Oy:lle. Kaupan mukana uudelle omistajalle siirtyy myös yhtiöiden palveluksessa oleva henkilöstö, noin 30 työntekijää.

Samassa yhteydessä MediVidalle palautuu kaksi asumispalveluyksikköä, Simonpirtti ja Annala, jotka Esperi osti siltä vuonna 2016 osana silloista kasvustrategiaansa.

”Kaupan myötä meille siirtyvät palvelut täydentävät MediVidan nykyistä tarjontaa. Olen varma, että meille siirtyvät mielenterveyskuntoutujat saavat MediVidasta luotettavan kumppanin ja palvelujen parissa työskentelevä nykyinen henkilöstö vastuullisen työnantajan, toteaa MediVidan toimitusjohtaja Ville Lehtonen.

Asiakkaiden palveluihin tai henkilöstön työsuhteisiin omistusmuutoksilla ei ole vaikutuksia. Järjestelyt astuivat voimaan 1.10.2020. Yhtiöt eivät julkista kauppahintaa.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Esperi Care / viestintä, puh. 010 408 7000 tai media@esperi.fi