Esperi Care laajentaa toimintaansa Uudellamaalla ja Etelä-Pohjanmaalla

3.1.2017 | Tiedote

Hoiva- ja terveyspalvelualan yritys Esperi Care Oy jatkaa yritysostoja hankkimalla Vakkuri & Aalto Oy:n sekä Suneva Oy:n koko osakekannat omistukseensa. Palveluksessa Suomi Oy myy asumispalveluliiketoimintansa, joka kattaa Lohjalla toimivan Hoivakoti Syysviirun (Vakkuri & Aalto Oy) sekä Alajärvellä toimivan Hoivakoti Rantakaislan (Suneva Oy).

Syysviirun palvelut käsittää 30 paikkaa tehostettua palveluasumista sekä yhden paikan palveluasumista ikääntyneille. Vakkuri & Aalto Oy:n liikevaihto on 1,3 miljoonaa euroa ja yrityksessä työskentelee 21 henkilöä. 

Rantakaislan palvelut käsittää 15 paikkaa tehostettua palveluasumista ikääntyneille. Suneva Oy:n liikevaihto on 550.000 euroa ja yrityksessä työskentelee 12 henkilöä.

”Olemme päättäneet keskittyä kotiin vietävien palvelujen kehittämiseen ja siksi päädyimme luopumaan hoivakodeistamme. Tämä kauppa antaa meille mahdollisuuden keskittyä kilpailukykyisen palvelumallin kehittämiseen. Olemme tyytyväisiä, että Esperi jatkaa laadukasta hoivaa Rantakaislassa ja Syysviirussa.” toteaa Palveluksessa Suomi Oy:n toimitusjohtaja Janne Mäki-Kahra.

”Esperi jatkaa kasvustrategiaansa. Nämä hoivakodit täydentävät palveluverkkoamme ja olemme iloisia päästessämme palvelemaan uusilla paikkakunnilla. Tutkimme jatkossa myös mahdollisuuksia liiketoiminnan laajentamiseen.” sanoo Esperi Care Oy:n toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni. 

Esperi tarjoaa kodinomaisia ja monipuolisia asumispalveluita ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille sekä vammaisille. Teemme yhteistyötä yli 150 kunnan kanssa ja meillä on yli 3 700 asukaspaikkaa ympäri Suomea. Työllistämme 4 000 sosiaali- ja terveysalan ammattilaista ja liikevaihtomme vuonna 2016 on yli 160 miljoonaa euroa. www.esperi.fi

Lisätietoja:

Johtaja, yritysostot Sebastian Knight, Esperi Care Oy

sebastian.knight@esperi.fi, p. 040 7087728