Esperille uusi toimitusjohtaja – voimakkaat panostukset henkilöstöön ja hoivan laatuun jatkuvat

10.9.2019 | Tiedote

”Hoiva-alalla on iso yhteiskunnallinen merkitys, joka linkittyy moniin keskeisiin kysymyksiin laadukkaasta hoivasta, osaavasta henkilöstöstä ja tyytyväisistä omaisista. Näistä asioista keskusteleminen ja näiden kysymysten ratkaiseminen motivoi minua. Tulin Esperille koska näin, että täällä on aito halu ratkaista ja kehittää näitä asioita”, sanoo Esperi Caren uutena toimitusjohtajana 10. syyskuuta aloittava Stefan Wentjärvi.

Stefan Wentjärvellä (VTM) on vahvaa kokemusta nimenomaan laadun ja henkilöstön kautta johtamisesta useista eri palvelualan yrityksistä. Hän on toiminut muun muassa terveyspalveluyritys Doctagonin toimitusjohtajana sekä lentoyhtiö Blue1:n toimitusjohtajana. Viimeksi Wentjärvi on toiminut Pihlajalinnan myyntijohtajana.

Tehtävää tammikuusta asti väliaikaisesti hoitaneesta Heini Pirttijärvestä tulee Esperin varatoimitusjohtaja ja yhteiskuntasuhdejohtaja, minkä lisäksi Pirttijärvi jatkaa työtään Esperin tytäryhtiön Saga Caren liiketoimintajohtajana.

”Kiitän henkilöstöämme siitä upeasta työstä, mitä olemme yhdessä tehneet. Nyt jatkan varatoimitusjohtajana ja yhteiskuntasuhdejohtajana tätä työtä ja varmistan edelleen, että vuorovaikutus keskeisimpien sidosryhmiemme kanssa toimii ja että eri tahojen näkemykset tulevat kuulluiksi puolin ja toisin”, Pirttijärvi tiivistää uuden roolinsa.

Esperi Care on koko kuluneen vuoden tehnyt töitä laadun parantamiseksi ja henkilöstön osaamisen ja hyvinvoinnin kehittämiseksi. Käynnissä on koko organisaatiota koskeva muutostyö sekä useita hankkeita, joilla näiden tavoitteiden toteutuminen varmistetaan. Näitä hankkeita ovat muun muassa: 1) Laaturyhmä, johon kuuluu Suomen parhaimpia hoivatyön asiantuntijoita, 2) hoiva-avustajakoulutus, jolla ratkaistaan alan työvoimapulaa sekä 3) vastuullisen sopimisen periaatteet -hanke, jonka tarkoitus on edistää sitä, että Esperi Care sopii kuntien kanssa siitä hoitajamitoituksesta, mikä todellisuudessa ja arjessa hyvään hoivaan tarvitaan.
 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt Esperi Caren viestinnän kautta puh. 010 408 7000 tai media@esperi.fi