Pysyvä ammatti ja työpaikka hoiva-alalle – Esperi mukana pilotissa työttömien työllistämiseksi

29.10.2019 | Tiedote

​Pirkanmaan työvoimatoimiston, Tampereen aikuiskoulutuskeskuksen ja Esperi Caren kolmikantana suunnittelema hoiva-alan koulutus tarjoaa työttömille sekä ammatin että työpaikan.

Opetus- ja kulttuuriministeriön lisärahoitusta saavaa rekrytoivaa koulutusmallia on pilotoitu kuluneen vuoden aikana Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen, Pirkanmaan TE-toimiston sekä Pirkanmaan kasvualoilla toimivien yritysten kanssa. Se tarjoaakin erityisesti alanvaihtajille riskittömän vaihtoehdon työllistyä uudelle alalle.

Eilen käynnistyneeseen hoiva-alan rekrytoivaan koulutukseen hakeutuneista 100 hakijasta valikoitui soveltuvuusarviointien ja haastatteluiden jälkeen 22 opiskelijaa. Osa heistä suuntautuu hoiva-avustajiksi, osa tähtää suoraan lähihoitajan tutkintoon. Opiskelijat sijoittuvat Esperin 14 eri yksikköön Pirkanmaan alueilla ja ensimmäiset hoiva-avustajaopiskelijat valmistuvat näillä näkymin toukokuussa 2020.

Esperillä on Pirkanmaalla jatkuva rekrytointi käynnissä ja hakijoiden määrä oli Esperin henkilöstöjohtaja Maria Pajamolle iloinen yllätys.

- Olimme positiivisesti yllättyneitä runsaasta hakijamäärästä. Tämä siitä huolimatta, että olemme hyvin tietoisia alan ja yhtiömme maineesta. Meidän tehtävämme on antaa sekä todellinen kuva alasta, että omalla toiminnallamme vakuuttaa opiskelijat siitä, että he haluavat koulutuksen päätyttyä töihin juuri meille.

Koulutuksen alussa on kahden kuukauden mittainen orientaatiojakso, jonka aikana eri osapuolet voivat arvioida yhteistä tulevaisuutta. Pajamon mukaan Esperi on sitoutunut työllistämään kaikki menestyksekkäästi koulutuksen suorittaneet ja tehtäviin soveltuvat opiskelijat.

Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvösen mukaan pilotointien onnistumisen osalta merkittävä vaikutus on sillä, miten uudet tulokkaat otetaan työkohteissa vastaan ja miten heidät sitoutetaan työyhteisöön. Siksi myös työpaikkaohjaajat osallistuvat erilliseen koulutukseen.

- Pilottien vaikuttavuuden seurantaa tehdään yhteistyössä TAKKin, yrityksen ja TE-palvelujen kanssa ja tähän saakka kolmikannalla räätälöidyt pilotit ovat johtaneet nopeasti uusiin merkittäviin tuloksiin sekä työnantajien kuin myös työntekijöiden näkökulmasta.

Pirkanmaan TE-toimiston asiantuntijan, Riitta Alajuuman mukaan rekrytoiva koulutus vaatii yritykseltä ennen kaikkea realistista ja vastuullista rekrytointipolitiikkaa.

- Aikuiset alanvaihtajat hakevat todellisia työllistymisen mahdollisuuksia ja tällainen rekrytoiva koulutusmalli on juuri sitä.

Lisätietoja