Anne Puumalainen ja Jenna Salo ovat Villa Fredrikan pitkäaikaisia työntekijöitä – “tämä on meidän suuri yhteinen kotimme”

16.5.2023 | Uutinen

Perushoitaja Anne Puumalainen ja lähihoitaja Jenna Salo ovat hoitoalalla jo toisessa polvessa. Anne ja Jenna huolehtivat ikääntyvien ja muistisairaiden hyvästä hoivasta Esperi Hoivakoti Villa Fredrikassa Hyvinkäällä. Molemmilla on takana pitkä ura Esperillä.

Anne Puumalaisen ura alkoi nuorena naisena 80-luvun alussa hoitoapulaisena Helsingissä ja on jatkunut 35 vuoden ajan. 35 vuoteen mahtuu poikkeuksellisesti vain kaksi työpaikkaa, joten voikin sanoa, että Anne on oman alansa löytänyt! Esperillä Anne on ollut vuodesta 2011. 

“Työmme on rankkaa, mutta tosi antoisaa. Jokainen päivä on erilainen, voikin olla varma, että mitään “liukuhihnaduunia” tämä ei kyllä ole. Vakkariporukassa tiimihenki syvenee ja uusien osaajien on helppo hypätä mukaan menoon. Olenkin viihtynyt Esperillä 16 vuotta ja olenkin varmaan sitten itse ikäihmisenä täällä Jennan hoidettavana”, Anne virnistää. 

Jenna Salo saapui Esperille vuonna 2016 työharjoitteluun ja Annen ohjaukseen. Peruskoulusta lähihoitajaopintoihin siirtyminen oli Jennalle vähän vahinko, muuta kun ei siinä hetkessä tullut mieleen ja kaveritkin hakivat samaan opinahjoon. Uransa alussa Jenna oli suunnitellut työllistyvänsä valmistumisen jälkeen lastenhoitoon ja tulevat työharjoittelut vanhusten parissa jännittivät Jennaa hurjasti. Mutta kuinka ollakaan, työ ikäihmisten parissa olikin niin mielekästä, että Jenna on jäänyt Esperille jo kuuden vuoden ajaksi!

Turvallinen ja lämmin arki luodaan yhdessä 

Annen ja Jennan työ on kaksivuorotyötä eli aamu- ja iltavuoroja. Pähkinänkuoressa työ on perusarjen ja rutiinien ylläpitoa ja apua muistisairaiden asukkaiden päivittäisten toimien kanssa. Oman työn ohessa kehittymistä tukee koulutukset, joihin esperiläisiä kannustetaan. Haavahoitokoulutus, validaatiokoulutus tai pienemmät koulutukset tulivat sekä Jennalla että Annella mieleen kehitysmahdollisuuksista puhuttaessa. 

Arki Esperi Hoivakoti Villa Fredrikassa on äärimmäisen monipuolista eikä mikään päivä ole samanlainen kuin edellinen, molemmat toteavat kuin yhdestä suusta. Läsnä täytyy olla sataprosenttisesti. Turvallisen arjen luominen, yhteinen tekeminen ystävänpäiväkonsertteineen ja grillibileineen ja sekä asukkaiden että omaisten kiitos tuo iloa työhön. 

Villa Fredrikan poppoolle viihtyvyys ja visuaalisesti lämmin ympäristö on sydämenasia. Väki onkin esimerkiksi kerännyt valokuvia vuosien varrelta kaikkien nähtäville ja viihtyvyyttä kohennetaan pienin sisustusratkaisuin.

“Anne on meidän sisustaja, joka on tehnyt kyllä meidän yksikön tosi kodikkaaksi! Kyllä joka päivä täällä pienet arjen ilot ovat läsnä. Asukkaat ovat kuin meidän omia mummoja ja pappoja”, Jenna hymyilee. 

Esperi Hoivakoti Villa Fredrika Anne ja Jenna.