Asukas päättää itse

23.9.2021 | Uutinen

Yksilökeskeistä ajattelua käytetään Esperin kehitysvammapalveluissa jatkossa entistäkin enemmän. Kodeissamme työskentelevät noin 600 ammattilaista tutustuvat uusiin työskentelytekniikoihin ja –menetelmiin syksyn ja tulevan kevään aikana. 

Yksilökeskeinen elämänsuunnittelu (YKS) sisältää joukon erilaisia arkisia työmenetelmiä ja lähestymistapoja, joilla varmistetaan, että kehitysvammaiset asukkaat saavat yhtenäisen mahdollisuuden päättää omista tärkeistä asioistaan. Joissakin Esperin kodeissa YKS on jo tuttu menetelmä, ja kokemukset ovat positiivisia.

”Haluamme jatkaa ja vahvistaa hyvää työtä, jota asiakkaiden osallisuuden eteen on tehty jo pitkään sekä yhä enemmän nostaa kotimme asukkaan omia tarpeita ja toiveita esille”, sanoo Esperin kehitysvammapalveluiden palveluasiantuntija Katariina Kontu. ”Haluamme tukea jokaista asukasta löytämään oma tapansa ja tyylinsä elää.  Tärkeätä on, että asukas saa mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa omiin asioihinsa”.

”Tärkeää on, että asukkaamme saavat itse päättää oman elämänsä sisällöstä. Esimerkiksi mitä hän haluaa opiskella, harrastaa, mistä hän haaveilee ja minkälaista tukea hän tarvitsee", sanoo Aurassa sijaitsevan Esperi Koti Uunilinnun yksikönpäällikkö Kirsi Toivonen.

Elämänmakuista elämää

Yksilökeskeisen elämänsuunnittelun myötä Esperin Kehitysvammapalveluissa otetaan käyttöön uusia työskentelytekniikoita ja –menetelmiä. Ne auttavat ymmärtämään pieniä asioita, jotka ovat asukkaillemme arjessa tärkeitä, ja toisaalta myös asukkaan isompia unelmia ja haaveita.

”Haluamme tehdä asukkaan merkitykselliset asiat näkyviksi hänelle itselleen, mutta myös henkilön läheisille ja hänen kanssaan työskenteleville henkilöille”, jatkaa Kirsi.

Yksilökeskeistä elämänsuunnittelua voidaan käyttää apuna myös silloin, kun kehitysvammaisen palveluita ja erilaisia tukitoimia suunnitellaan kunnan omatyöntekijän kanssa. Esperin kehitysvammapalveluissa  työskentelevät 600 ammattilaista vievät YKS-ajattelua ja -työmenetelmiä käytäntöön syksyn ja ensi kevään aikana.

Elämänmakuista elämää eletään jo Esperi Koti Uunilinnussa Aurassa, katso video (2:19)

Lisätiedot

Mediadesk
010 408 7000
media@esperi.fi