Avin valvonnan loppumisesta 5 kuukautta: Hoivakoti Pakarilla menee nyt hyvin

29.03.2022
Etusivu > Ajankohtaista > Avin valvonnan loppumisesta 5 kuukautta: Hoivakoti Pakarilla menee nyt hyvin

Kahden viimeisen vuoden aikana kodin toiminnassa on tehty perusteellisia muutoksia. ”Voin vilpittömästi todeta, että arvojemme mukaisesti meissä on ollut rohkeus uudistaa”, toteaa Esperin Hoivakoti Pakarin yksikönjohtaja Emmi Flyktig.

Vuonna 2019 Hoivakoti Pakari oli haastavassa tilanteessa. Koti oli siirtynyt kunnalta Esperille edellisen vuoden lopussa, ja Avi oli ottanut sen valvontaansa toiminnassa ilmenneiden puutteiden vuoksi. Pakarilla oli edessään perusteellinen toimintatapojen remontti.

Nyt pari vuotta kestänyt muutosprojekti on saatu hoivakoti Pakarissa päätökseen. Tänä aikana johtaja sekä osa henkilöstöstä vaihtui, toimintatavat päivittyivät, ja lopulta Pakarin työilmapiiri parani merkittävästi.

”Muutos on vaatinut meiltä kaikilta valtavasti”, kertoo nykyisin Pakaria johtava Emmi Flyktig. ”Ihan aluksi oli selvitettävä juurisyyt sille, miksi kodin toiminnassa oli niin paljon puutteita. Vasta sitten pystyttiin aloittamaan toiminnan kehittäminen, joka jatkuu edelleen.”

Tueksi muutosprojektiin tulivat Esperin työsuojeluvaltuutettu Rami Hansen ja palveluasiantuntija Tiina Jutila. Aluksi henkilöstökyselyn avulla selvitettiin, mitkä asiat hiertävät työyhteisössä ja mitä voitaisiin tehdä työviihtyvyyden lisäämiseksi. Selvisi, että eniten kuormitusta työntekijöille aiheuttivat lukuisten sääntöjen sekä prosessien noudattaminen.

Asian ratkaisemiseksi Pakarissa panostettiin kuukausi- ja tiimipalavereihin, joissa käytiin säännöllisesti läpi sitä, miksi hoivakodissa tulee noudattaa esimerkiksi tarkkoja lääkehoitoa koskevia ohjeita ja sääntöjä.

”Kyse oli lopulta ihan perusasioista”, sanoo Emmi. ”Esimerkiksi sitä, että avattiin keskeisiä käsitteitä yhdessä: mitä käytännön tasolla tarkoittaa vaikkapa asukkaan hyvä hygienia tai asukaslähtöinen työote.”

Asukkaiden parhaaksi

Seuraavaksi huomio kohdistettiin asukkaisiin. Asukkaiden kuntoa, aktiviteetteja ja ulkoilua alettiin seurata kirjaamalla tapahtumat tarkasti ylös. Näin varmistettiin jokaiselle asukkaalle laadukas, yhtäläinen hoiva.

Vanhan kulttuurin mukaan virheitä havaittaessa etsittiin ensin syyllisiä. Nyt henkilöstöä kannustettiin kirjaamaan kaikki havaitut epäkohdat ja poikkeamat ylös, jotta toimintaa pystyttiin yhdessä kehittämään. Virhe nähtiinkin mahdollisuutena kehittyä!

Jotta uudet käytännöt saatiin levitettyä kaikkialle Pakariin, käyttöön otettiin työkierto. Aluksi ajatus tuntui henkilöstöstä vieraalta, mutta pian työkierron hyödyt alkoivat näkyä. Vaikka pysyvät muutokset vievät aikaa, Pakarissa ollaan hyvää matkaa päästy eteenpäin siinä, ettei olla enää kaksi erillistä hoivakotia, vaan yksi hoivakoti, jossa kaikki puhaltavat yhteen hiileen. 

Muutos tehdään yhdessä

Viime syksynä AVI totesi, että kodin toiminta täyttää nyt asetetut vaatimukset, ja se päätti kodin valvonnan.  Ilmapiiri kodissa on muuttunut merkittävästi parempaan suuntaan, asukkaiden arki on aktiivista. Yhteisten, tarkkojen pelisääntöjen ansiosta kodissa on myös vältytty koronalta.

”Tapa, jolla Esperi on tukenut hoivakotimme muutosta, on ollut esimerkillinen. Vaikka olen toiminut esimiehenä ennenkin, enkä ole hoivakodin muutoshaasteiden edessä ensi kertaa, koen, että näin merkittävän muutoksen läpivienti isossa yksikössä olisi ollut melkein mahdotonta ilman esimiehen, työsuojelun ja laatuorganisaation tukea, sanoo Emmi, ja lähettää tukitoiminnoille vilpittömät kiitokset.

Kysy lisää palveluistamme

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.

Asiakaspalvelumme on valmiina vastaamaan kysymyksiisi arkisin klo 9-16.


Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Yhteydenottoni liittyy

Jos toivot yhteydenottoa, jätäthän meille joko puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi.


Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti. Löydät tietosuojaselosteen täältä.​


​Töihin meille – lue lisää työskentelystä Esperillä