Varotoimenpiteet

Esperi lisää varotoimenpiteitä asukkaiden ja henkilöstön turvaamiseksi

12.3.2020

Esperi on varautunut THL:n normaalin pitkäaikaishoitoon suunnatun ohjeistuksen lisäksi ylimääräisillä varotoimenpiteillä turvatakseen koronaviruksen aiheuttamilta tartunnoilta henkilöstönsä ja palveluitaan käyttävät asukkaat.

Epidemia-alueelle matkustaneiden, yksikössä työskentelevien tai vierailijoiden osalta Esperissä on jo 9.3. alkaen ollut voimassa 14 vrk odotusaika ennen yksikköön saapumista. Tämän lisäksi muita ulkopuolisia vierailuja on vähennetty.

Esperi seuraa tilannetta tiiviisti ja arvioi jatkuvasti sen vaikutuksia asukkaiden sekä henkilöstön turvallisuuteen ja hyvinvointiin. Tämän arvioinnin perusteella Esperi lisää varotoimenpiteitä ja esittää aiemman toimintaohjeistuksen lisäksi muun muassa toiveen kaikkien vierailuiden välttämisestä ympärivuorokautisen hoivan ja –hoidon yksiköissä.

Omaisten osalta Esperi pyrkii järjestämään mahdollisuuden yhteydenpitoon oman läheisen kanssa jatkossa joko puhelimitse tai kuvapuhelun avulla.

Lue täältä lisää toimistamme epidemian hillitsemiseksi ja henkilöstömme työstä asukkaidemme turvaamiseksi.

Kysy lisää palveluistamme

Eija ja muut hoiva-asiantuntijamme ovat valmiina vastaamaan kysymyksiisi.

Miia Heikkinen, myyntipäällikkö
Tekstikentät
Tekstikentät 2

Lähettämällä lomakkeen hyväksyn henkilötietojeni keräämisen ja käsittelyn myynti- ja markkinointitarkoituksessa Esperi-konsernin palveluihin. Hyväksyn, että henkilötietoani käsitellään Esperi-konsernin tietosuojakäytännön mukaisesti.

​Töihin meille - lue lisää työskentelystä Esperillä

Huomaathan, että ilman yhteystietojasi emme pysty vastaamaan sinulle.

Meillä tapahtuu