Hoivatyöntekijöistä kertova valokuvanäyttely nähdään Tampereella, Turussa ja Porissa

27.04.2023
Etusivu > Ajankohtaista > Hoivatyöntekijöistä kertova valokuvanäyttely nähdään Tampereella, Turussa ja Porissa

Valokuvaaja Kaisa Löyskä on taltioinut mieleenpainuviin valokuviin hoivatyön monet kasvot. Kuvissa 18 hoitajaa kertoo 18 omanlaistansa arjen tarinaa hoitotyön iloista ja suruista. On ilo kohdata sinut -näyttelyn takana on Esperi, jossa työskentelee noin 6 400 hoiva-alan ammattilaista.  Näyttely on ollut esillä alkuvuodesta Helsingissä ja Oulussa ja nyt on vuorossa Tampere, Turku ja Pori.

”Näyttelyn ympärillä on herännyt spontaaneja keskusteluja jopa tuntemattomien välille. Olemme saaneet aikaan yllättäviä ja koskettavia kohtaamisia. Tämän ovat mahdollistaneet projektiin osallistuneet hoitajamme, jotka rohkeasti ovat asettuneet kameran eteen ja kertoneet oman tarinansa. Suuri kiitos siis heille”, toteaa Esperin viestintäpäällikkö Kaisu Lehtomaa-Digha.

Hoitajia tarvitaan yhä enemmän. Sosiaali- ja terveysalalle on tarve löytää 200 000 uutta hoivatyön osaajaa vuoteen 2030 mennessä. Alalle hakeutuvien määrä on kuitenkin uhkaavasti vähentynyt. Työ on tärkeää, ja se koskettaa läheisesti lukuisten ihmisten päivittäistä elämää. Näyttelyn tavoitteena on nostaa hoiva-alan kiinnostavuutta, kuitenkaan sitä kaunistelematta. Aidoissa tarinoissa on läsnä kohtaamisen kauneus, luopumisen haikeus, onnistumisen riemu, arjen hetkien herkkyys ja arjen todellisuus.

”Opintojen alkuvaiheessa tulee opettaa kohtaamisen taitoja”

”Toivomme, että näyttely herättää ajatuksia ja lisää hoiva-alan arvostusta myös alasta potentiaalisesti kiinnostuneiden silmissä, ja toisi positiivista vastapainoa alasta käytävään negatiivissävyiseen keskusteluun”, Kaisu Lehtomaa-Digha sanoo.

”Uskon, että alan toimijoiden välisellä yhteistyöllä voimme vahvistaa koko alan kiinnostavuutta. Tekemällä yhteistyötä voimme parhaiten vastata valtakunnalliseen sosiaali- ja terveydenhuollon haasteeseen”, toteaa Esperin toimitusjohtaja Stefan Wentjärvi.

Turun ammatti-instituutti toivottaa näyttelyn lämpimästi tervetulleeksi tiloihinsa.

”Hoito- ja hoivatyö on palkitsevaa. Palkitsevuus voittaa kuormittavuuden, ja hoitotyön kohtaamisilla on aina merkitystä. Elämän eri vaiheisiin liittyvät kohtaamiset ovat luonteeltaan kovin erilaisia. Erityisesti opintojen alkuvaiheessa tulevaisuuden ammattilaisille tulee opettaa ensimmäisenä juuri näitä kohtaamisen taitoja ennen mekaanisten hoitotoimenpiteiden opettamista. Tämä valokuvanäyttely muistuttaa meitä erityisesti tästä”, toteaa toivottaa sosiaali- ja terveysalan koulutuspäällikkö Kalle Ojanen.

On ilo kohdata sinut -valokuvanäyttely hoivatyöntekijöistä Terve SOS -tapahtumassa Tampereella, Tampere-talossa 3.-4.5, Turussa Kauppakeskus Hansassa 8.-14.5, Turun ammatti-instituutin tiloissa (Ruiskatu 8) 15.5.-26.5. sekä Porissa Kauppakeskus Puuvillassa 27.-30.6. Näyttely nähdään myöhemmin syksyllä uudelleen Tampereella, josta se jatkaa vielä Jyväskylään ja Joensuuhun.

Kysy lisää palveluistamme

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.

Asiakaspalvelumme on valmiina vastaamaan kysymyksiisi arkisin klo 9-16.


Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Yhteydenottoni liittyy

Jos toivot yhteydenottoa, jätäthän meille joko puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi.


Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme voi olla sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti. Löydät tietosuojaselosteen täältä.​


​Töihin meille – lue lisää työskentelystä Esperillä